sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Wallenbergare - vähän parempaa jauhelihapihviä (gluteeniton)


* * * 

Klassinen Wallenbergare on ruotsalaista husmanskostia parhaimmillaan!

* * * 

Wallenbergarea klassisempaa husmanskostia saa hakea. Tai niin no, ne lihapullat. Mutta täyteläinen wallenbergare on paikkansa kotiruokaklassikoiden kärkisijoilla ansainnut.



Andalusian auringossa_Wallenbergare_husmanskost


Itse ruokalajin taustasta on olemassa montakin tarinaa, joskaan yksikään niistä ei surukseni ole Raoul Wallenberg

Olisi jotenkin niin ihanan ruotsalaista, että sen lisäksi, että mies pelasti kymmeniatuhansia juutalaisia holokaustilta, olisi hänellä ollut vielä aikaa viihdyttää ystäviään puutarhan omenpuiden varjoon katetun ruutuliinaisen pöydän ääressä bravuuripihvillään; olutlasillisen ja hämärtyvässä illassa iloisesti kaikuvan naurun saattelemana. 

(Ja koska kyseessä on minun fantasiani, niin myös prinsessakakkukahvien).



Andalusian auringossa_Wallenbergare_husmanskost


Oikeasti ruokalajin takaa löytyy kuitenkin ilmeisesti joku Marcus Wallenberg-niminen mies, joka vasikanlihakotlettiin Euroopanmatkallaan ihastuneena esitti kantapaikassaan Cecilissä Tuholmassa toivomuksen saada jotain vastaavaa. 

Tai Marcus Wallenberg, jonka vaimon isän, kuuluisan keittokirjailijan Charles Emil Hagdhalin peruja resepti alunperin on. 

(Olen silti sitä mieltä, että tuo minun prinsessakakkukahvillinen versio on paljon hyggempi. Mutta kiitos Trumpin,  juuri nyt maailma ei todellakaan tarvitse lisää vaihtoehtoisia totuuksia. )

Asiaan siis! 

Onnistunut Wallenbergare edellyttää kahta asiaa: sitä, että ainekset ovat tarpeeksi kylmiä ja että ne sekoitetaan keskenään nopeasti sekä sen, että pihvit muotoillaan ja paistetaan heti sen jälkeen. 

Alkuperäinen pihvi tehdään hienoksijauhetusta vasikan jauhelihasta, mutta hyvää tulee tavallisellakin färssillä. Göteborgissa olen syönyt mm. hirviwallenbergarea ja aina se on hyvää!




Andalusian auringossa_Wallenbergare_husmanskost


Koosta riippuen 4-6 kpl

Klassinen wallenbergare:


400 gr (vähärasvaista) jauhelihaa
3 keltuaista
2 dl kuohukermaa
1/4 tl jauhettua maustepippuria
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1 tl tl suolaa
3/4 tl valkopippuria

Lisäksi:

muutama dl korppujauhoja (tarvittaessa gluteenittomia)

Paistamiseen: voita ja/tai öljyä

Tarjoiluun:

muusia, puolukoita, herneitä, ruskistettua voita


Tillimuhennetut herneet:


200 gr herneitä
4-5 rkl kana (tai kasvis)lientä
3/4 tl kuivattua tilliä (voisi korvata myös mintulla)
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Kuullota herneitä voitilkassa. Soseuta puolet liemen ja mausteiden kanssa ja kääntele loput soseen joukkoon. 

Wallenbergarea varten yhdistä jauheliha, keltuaiset ja mausteet monitoimikoneessa ja sekoita (monitoimikoneettomassa taloudessa kulho ja vatkain ajavat ihan saman asian!)

Lisää sitten kerma ohuena nauhana, kunnes koossa on löysä, mutta vielä muotoiltavissa oleva massa.

Jaa massa haluamasi Wallenbergareiden koosta riippuen 4-6 osaan ja muotoile korppujauhotetulla lautasella pihveiksi. 

Kuumenna voi (ja tai öljy) paistinpannussa ja paista wallenbergareita korkealla keskilämmöllä n. 4-5 minuuttia per puoli. Tarjoile.


Perinteisesti Wallenbergare tarjoillaan perunamuusin, puolukoiden ja herneiden kera. Itse lisään ennen tarjoilua wallenbergareille vielä lorauksen ruskistettua voita (oj då!).

Vähän parempi jauhelihapihvi ansaitsee arvoisensa muusin, joten reseptini itkettävän hyvään muusiin löydät blogista täältä







Andalusian auringossa_Wallenbergare_husmanskost_Pinteres


Onko wallenbergare myös teidän husmanskost-suosikkinne? Vai sykkiikö sydämenne jollekin toiselle Svea-mamman klassikolle?

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


         


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

23 kommenttia :

  1. No enpäs ole koskaan tehnyt. Paitsi tuota sun muussia, siitä tuli vakiovaruste kertaheitolla. Nykyään tuunaan porkkana-palsternakkapyreenkin ruskistetulla voilla!

    VastaaPoista
  2. Meillä on sellainen ilo kuin vasikanlihaa myyvä auto torilla lauantaisin. Sieltä saa myös ihanaa jauhelihaa.

    VastaaPoista
  3. Wallenbergare näyttää mielettömän herkulliselta, kunnon kotiruokien lohtuannos. Miten olenkin voinutkin unohtaa sanan ja koko ruoan kuin kotletti! Lapsuudessani sitä tuli popsittua yks jos toinenkin pihvi. Tuli ihan muistot mieleen :) Ps. Blogi näyttää ihanan raikkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos- sitä se onkin. Harvemmin sitä on omillakaan reissuilla tullut itä-Eurooppaa lukuunottamatta tullut kotletteihin edes törmättyä :-)

      Joo, pikkuhlijaa siivotaan blogia vähän siivompaan kuntoon...!

      Poista
  4. Yllätit minut tänään melkein housut kintuissa eli itse teosta valmistamassa ihan kotoisia lihapullia. Tällä kertaa vähärasvaisesta naudanjauhelihasta, ajatellen samalla reipasta pikkumiestä Aleksia 2 1/2 vuotta, joka osasi tuoda julki Skypessä sen, mitä hän haluaa syodä vaarin laittamana, tullessan seuraavan kerran kyläilemään. Lihapullia ja nakkipiiloja oli Aleksin selkeä vastaus! Kaneli lihapullien mausteena on oikeastaan uusi tuttavuus minulle ruotsalaisissa lihapullissa, vaikka sitä löytyykin yhtenä osana Ras al Hanoutista, tuosta marokkolaisten mausteseoksesta, pitkän kaavan mukaan valmistettuna. Wallenbergereitä en olekaan vielä kokeillut. Isojen jauhelihapihvien valmistukseesa säästyisihän ehkä aikaa verrattuna pienempien pyöritykseen. Minulle jauhelihapihvien ruskistamiseesa kunnon rautapannu on ihan paras, enkä edes vilkaisekaan tefloneihin tai keraamisiin pinnoitteisiin. Taas tuo ruskitettu voi pomppasi eteen iki-ihanasta perunamuusistasi. Pitäisköhän tehdä hirvijauhelihasta Wallenbergarit seuraavaksi? Täytyy varmaan tehdä uusintapyyntö kirkasteusta voista tyttärelleni. Sitä löytyy ainakin Hesan etnisestä kaupasta Vii-Voanista kohtuulliseen hintaan. Tähän saakka olen käyttänyt jauhelihapihvien ja -pullien ruskistamiseen voi-rypsiöljyseosta, mutta tuo kirkastettu voi eli Ghee olisi vielä parempaa. Ruskitamisen jälkeen kypsennän jauhelihapihvit ja -pullat uunissa +225 C-asteessa 10 minuuttia. Lihapullathan tarjotaan perinteisesti ruskeassa kastikkeesa, mutta siitä on täytynyt vaan laistaa välillä. Svea-mamman herkuista tulee toisena mieleen voilepäkakku, jonka täytteenä on kylmäsavulohta ja koristeina katkoja tietysti. Kuten minäkin, Kalle-Kustaa tykkää uusista potuista ja sillistä voin kera, joita hän tarjoaa joka kevät kutsuvierailleen. Lista olisi varmasti pitkä, jos alkaisi kaikkia hurrien herkkuja kelaamaan läpi. Raoul Wallenbergin muistolaatta tuli eteeni juuri istutetun puun juurelta Yad Vashemista, juutalaisvainojen museon puistoalueelta, läheltä Jerusalemia v.1979, jolloin Wallenberg julistettin Israelin kunniakansalaiseksi. Vaikuttava paikka ja istuin siellä puiston penkillä pitkään ja hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään löytyy Jokipoika ghee kirkastettua voita, ihan melkein marketista kuin marketista!

      Poista
    2. kanelia ruotsalaisissa lihapullissa? Maustepippuria kyllä, mutta kaneliin en ole kyllä liharuoissa törmännyt Välimeren maiden ulkopuolella :-)

      Aleksilla on hyvä maku - on tainnut myös kääriä vaarin aika hyvin pikkusormensa ympärille kun tilaukset noin tehokkaasti toimitetaan :-)

      Ootko muuten ehtinyt testaamaan jo muusia?

      Poista
    3. Nannalle: Kiitos Jokipoika gheesta. Kannattaa näköjään avata suunsa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jokunen aika sitten etsiskelin sopivia esikypsennettyjä maissiajauhoja tortillalättysten tekoon,kun prässiraudankin ostin. Suomen luontaistuotekaupoissa hintataso reilusti yli 10 euroa kilolta, Vii-voan etnisestä n. 2 eur /kg, tästä kiitos kuuluu Jaelille.

      Arielalle: Repesin nauruun, kun huomasin, että yön pikkutunneilla olivat puurot ja vellit menneet sekaisin, sillä neilikastahan minun piti mainita svea-mamman lihapullissa. Freeriikan tortuissa oli varmaan liikaa rommia! Pikku Aleksi ei laitakaan mitä tahansa suuhunsa, vaan maku pitää olla just kohdillaan, eikä melkein. Ja uskallan ihan reilusti tunnustaa, että olen ihan myyty hänen viattomista kujeistaan. Iki-ihana perunamuusisi on vieläkin maistamatta, joten laatutason nosto on kyllä paikallaan ja nöyrä pyyntö hellapoliisille, vaikka moitteita ei ole tullut aikaisemmistakaan pottumuuseista. On se vaan niin mahtavaa, kun joukostamme löytyy kaltaisiasi positiivia ihmisiä.

      Poista
  5. Hirvi Wallenbergit on niin mun to do-listalla, olleet jo kauan. Ei kun toimeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitäpä Nanna Hirvi Wallenbergistä resepti tulemaan, niin pääsen taas tuonne kyökin puolelle hommiin.
      Sulattelin just hirven potkakiekkoja (pieniä) esimaustettavaksi ja hirvenlihakeittoa varten.
      hannu.raty@kolumbus.fi

      Poista
    2. no eikö se tuolla samalla reseptillä luonnistu sekin :-) ?

      Poista
    3. Ajattelin ihan samaa, kun sä olet niin hyvä!!! ja anteeksi, sillä hyväähän ei kannata vaihtaa, mutta toisaalta ajattelin myös kysäistä "varmuuden välttämiseksi", jos Nannalta löytyy joku erikoisuus. Kahlasin läpi pikaisesti hänen kaikki 17 hirvireseptiänsä, ei ollut Wallenbergeniä hirvestä. Tässä mun hirvimausteiden ykkönen eli Riistamauste: maustesekoitus sisältää: katajanmarja, sinapinsiemen, rosmariini, valkosipuli, paprika, persilja, mustapippuri ja sipulirouhe. Ostin sitä Urjalan makeistukusta. Samaa olen käyttänyt poron lihankin maustamiseenkin. Asiasta kolmanteen, joku mainitsi fb:ssä käyttäneensä mustapippuritahnaa maailman helpoimman pippurikastikkeen tekoon, tarvitsee lisätä vain kerma. Sekin meni tilaukseen välikäden kautta, kun Vii-voanila ei ole nettikauppaa.

      Poista
  6. Kiitos vinkistä! Meillä aina silloin tällöin tehdään jauhelihapihvejä, mutta olispa hauska tehdä vähän eri tavalla. Tässä olis hyvä resepti!

    VastaaPoista
  7. Jossain lehdessä oli kerran ihana hauki-wallenbergin ohje. Täytyykin kaivaa se esille ja kokeilla.

    VastaaPoista
  8. Ah, tää resepti istuu niin hyvin tähän puolitoista kuukautta jatkuneeseen lohturuokailuun - joka muuten kerryttää kilojakin ihan mukavasti. Bikinikunto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole rantalomia tiedossa, joten olen päättänyt autuaasti sivuuttaa koko bikinit. Eipä sillä että tällä hetkellä varmaan edes omistaisin sellaisia :-)

      Poista
  9. Wallenbergare on ihanaa! Ehkä parhaan pihvin olen saanut Torniojoen tuolla puolella Hulkoffgårdenilla.

    VastaaPoista