lauantai 16. huhtikuuta 2016

Vincents, Riika, otto 2 - onko eka kerran voittanutta?

* * * 

For English please see here

* * * 

Olen pantannut tätä postausta ja miettinyt jopa sen kirjoittamatta jättämistä, sillä rehellisesti sanoen en oikein vieläkään tiedä, mitä tästä illasta ajatella. Alla tämänkertainen kokemus meidän molempien kulmasta. Kursivoidut kohdat seuralaisen. 

Viime keväisen Riian-matkan kiistaton kohokohta oli Vincentsin illallinen; ateria, jolta poistuin epäuskoisen liikuttuneessa onnenkuplassa jalat tuskin maata koskettaen. Blogiin kirjoitin siitä otsikolla elämäni paras illallinen. 

Tasan vuosi myöhemmin palasin toiselle kierrokselle. Vastasiko se odotuksia? Vai ylittyivätkö ne? Oliko kyseessä tälläkin kertaa kaikki aistit hurmannut, kulinaariseen euforiaan vaivuttanut Elämys isolla e:llä? Ei.

Tastingmenun hinta on 90 euroa, viinipaketti puolestaan kustantaa 55 euroa. Alkushampanjasta, leivistä, vedestä (5.50 eur/ plo) sekä kahveista koostuneet ekstrat kasvattivat loppulaskun summaa yhteensä 60 eurolla niin, että illallisen hinnaksi jäi reilut 170 euroa per henkilö.

Fiini ruoka on ihanaa.

Pitkään hiotut reseptit, rautainen ammattitaito ja rakkaus ruokaan maistuu jokaisessa suupalassa. Siihen kun vielä lisätään ammattitaitoinen salihenkilökunta ja ehdottomasti vielä sommelierin huolella valitut viinit, niin johan taivaan  portit aukeaa ja satapäinen kerubijoukkio laulaa taustalla. 

Tätä kokemusta lähdettiin hakemaan.





Kuten viime kerrallakin, pöydässä odottivat syötävät oksat. 

Vincents on ehdottomasti viihtyisä ravintola. Tarjoilijat on puettu kokomustiin poolopaitohin ja housuihin, joka tuo mieleen 60-luvun beatmestan. Miinus aurinkolasit ja tupakasta savuisan ilman. Onneksi. Vähäeleistä ja tyylikästä. Pojot tästä. 

Ikävä kyllä kanssakäyminen meidän  kanssa oli robottimaista automatiota, joka vaikutti fiilikseen ja välillä teki mieli vähän mököttää. Sitä ei oikein aina tajuakaan, kuinka suuri merkitys salihenkilökunnalla onkaan.  Loppua kohti palvelu onneksi vähän parani, joten virnuiluakin pääsimme  treenailemaan.

Entäs se ruoka ja juoma ? No olihan, ne.





Keittiö oli selvästi perillä edellisen menumme koostumuksesta, sillä  keittiön tervehdyksenä meille tuotiin eri annos kuin suurimmalle osalle muista pöytäseurueista. Muihin pöytiin tarjoiltiin meidätkin viime kerralla hurmannutta jättikokoista raetta. Mutta nyt sen tarjoilua seuratessa ja etenkin kun sen kantoi pöytään Martins Ritinsin sijaan salihenkilökunta, ensimmäisen kerran wow-efektin korvasi tunne sanasta sanaan ulkoaopetellun esityksen latteus. 

Kyllä sitä showmeininkiä meidänkin annoksesta löytyi. Ja muikunmätiä, crème fraîchea ja vaahterasiirappia. 

Ilta alkoi shampanjalla, jonka kanssa maittoi keittiön tervehdys ”Vincents cornucopia ” eli muikunmätiä ja jotain lohikalaa (lohta?) tötterössä créme fraichen ja vaahterasiirapin kanssa. 

Aivan ihana makupala, pöydän kautta kierrätettynäkin. Allekirjoittanut vähän riehaantui.




Tässä vaiheessa naapuripöydässämme toistui viime kerrallakin nähty paperipussista kaivettu tartar-annosnäytelmä. 

Meidän seuraava keittiöntervehdyksemme oli puolestaan edessämme tuleen sytytetty ja kypsennetty Rockefellerin osteri. Videota tästä löytyy blogin Twitter-feedistä

Keittiö oli kivalla tuulella, koska seuraavaksi sieltä lähetettiin osteri:  Oysters Rockefeller. Se saapui pöytään simpukankuoressa, jossa oli mukana  persiljaa, leipämurusia ja veloutéa. Samalla alkoikin sitten Vincents Show: kuoren alla oli suolaa(?) ja se sytytettiin palamaan pöydässä. Vaikuttavan näköistä, pakkohan sitä oli ihastella. 

Tämä muuten oli elämäni ensimmäinen osteri, onneksi sain sen nauttia kypsennettynä. Mereltähän se maistui, mutta jooei. 

Ei ehkä elämäni viimeinen sellainen, mutta yksi niistä harvoista. Leipämurut ja kastike oli todella herkullisia.




Sitten siirryttiin varsinaiseen menuun. Ensimmäisenä viininä lasiin kaadettiin italialaista valkoista ja oletimme meillekin olevan tulossa muihin pöytiin tarjoiltua lohta. 




Se sijaan pöytämme viereen kannettiin tryffeleitä sisältänyt kulho...




... josta raastettiin tuoretta tryffeliä myös hanhenmaksaa sisältäneen carpacciorullan päälle. Itse rulla kannettiin pöytään käytännössä jäisenä ja sitä lämmitettiin sisältäpäin tohottimella. Kokonaisuus jäi kuitenkin niin kylmäksi, etteivät sen maut juurikaan erottuneet; ei tryffeli eikä valitettavasti  foie gras'kaan. 

Viiniparitus tuntui yhä niin annokseen sopimattomalta, että koko loppuaterian ajan mietimme, olisiko se sitenkin ollut tarkoitettu sen lohiannoksen kaveriksi. 

Sitten alkoi ateria. Viinin perusteella piti tulla jotain rasvaista syötävää, mutta joko viini meni pieleen tai sitten ruoka: carpaccio, raastetun hanhenmaksan ja tryffelin kera oli kaikkea muuta kuin  rasvainen. 

Alkuruokaa ei pelastanut edes tohotin, jolla päästeltin carpacciorullan läpi, joka oli siis jäinen. Jopa tämä ruokaamatööri oli aivan ymmällään. Ei jatkoon!




Leivät ja voit olivat hyviä (ja samoja kuin edelliselläkin kerralla). Tällä kertaa leipäkorista löytynyt, leivän juuren tarinan kertova kirjelappunen oli kuitenkin illan suurimpia yllätyksiä: leipä kun leivotaan Israelista, viime reissulla tutuksi tulleelta Tishbin viinitilalta tuotuun 27-vuotiaaseen juureen. 




Seuraava pysähdys, merirapubisquen kanssa tarjoiltu, merilevääkin sisältänyt merirapu-ja lumiraputortellini oli seuralaisen mukaan koko reissun ruokaorgioiden paras annos. Erinomainen se olikin ja bisquessa oli upean syvä ja sopivasti mausteista lämpöä saanut maku. 

Joskin olisi ollut kiva, että henkilökunta olisi tajunnut tuoda ravunsaksien roskille jonkin lautasen ilman, että sitä joutui erikseen pyytämään. 

Vaan sitten ne 100 kerubia asettuivat kissatädin korvanjuureen. Raputortellinit paksulla rapukastikkeella (vai keitolla, bisque se kumminkin oli)  oli taivas. Jopa siinä määrin, että olin valmis kosimaan annosta. Ja kosinkin. Statuksemme on sillä saralla edelleen avoin, mutta tästä annoksesta näen edelleen unta. Ja viinikin on kutsuttu häihin. 

Yksi parhaista annoksista mitä ikinä olen syönyt.




Viinisuositus oli onnistunut.




Äyriäislinjalla jatkettiin - seuraavaksi vuorossa olivat norjalaiset käsinsukelletut kampasimpukat kukkakaalipyreellä, rapealla pancetalla ja veloutella, jonka maksimaalista hyödyntämistä silmälläpitäen olisimme arvostaneet lusikkaa. 

Ateria jatkui merellisillä mainingeilla: norjalaiset käsinkalastetut kampasimpukat tarjoiltiin kukkakaalipyreen ja -kastikkeen kera. Annos oli maittava, mutta kerubit sai lepäillä tämän annoksen ajan. Kampasimpukka on maultaan niin herkkä, että kukkakaali jyräsi annoksen tähden kuusnolla.




Loimerin Grüner Veltliner on jo entuudestaan yksi vanhoista suosikeistani ja toimi tässäkin kohtaa. 




Tässä vaiheessa pöydän viereen ilmaantui (jo viime kerralta tuttu) Kyöpelivuoren lailla savuava kärry, josta tarjoiltiin väliraikastusta matchalla hunnutetun bergamottisorbettitikkarin muodossa. Videota tämänkin valmistuksesta blogin Twitter-feedissä

Seuraavaksi viereemme tuotiin kärry, jonka päällä oli savuava pannu. Sillä pannulla valmistettiin meille sorbettitikkari bergamotista ja ananaksesta antigrillaten eli nestemäisen typen avulla valmistetiin makuaistin puhdistaja. 

Homma meni vähän pieleen, toinen tikkari ei oikein ottanut onnistuakseen. Toinen yritys ei myöskään mennyt ihan putkeen, mutta molemmat saimme syötävämme ja se oli ihanan raikas ja valmisti suun seuraavalle herkulle.




Pääruoka oli paahdettua hanhea. Lautaselta löytyi hanhen lisäksi sen rippeistä prässätty punaviinikastike. Illan tähtiannos, jota chileläinen Casa Del Bosquen Pinot Noir täydensi kauniisti. 


Tässä tulee oodini hanhelle. Hanhi confitoituna ja paahdettuna oli ihanaa. Kyllä, kerubit on paikalla. Annoksen punaviinikastike oli nektaria suulle siinä missä sielullekin. Ehdottomasti illan toiseksi paras annos. 

Liha oli mureaa, lisukkeet yllätyksellisiä - mm. siitakesientä mutta niin toisiinsa sopivia. 

Ja se viini. Ah.




Ennen jälkiruokaa joka ikiseen muuhun pöytään meitä lukuunottamatta tarjoiltiin esijälkiruoka; jonkinlainen pöydässä grillattu marenki/vaahtokarkkiasia. Miksi sitä ei meille tuotu, en tiedä. Oliko meidän jälkiruokaviinimme jotenkin erityisen poikkeuksellista, jota muille ei vastaavasti tarjoiltu? En tiedä. Pitäisikö ihmisen edes joutua pohtimaan tällaisia asioita? En tiedä tuotakaan. 

Ihan järkyttävän hyvää se viini joka tapauksessa oli. 

Toinen meitä hämmentänyt asia oli autokyyti, jota meille jostain syystä tarjottiin neljän eri työntekijän voimin. Lopulta otimme sen vastaan ihan vain, koska siitä kieltäytyminenkään ei näköjään johtanut mihinkään. 

Kuiskiva sommalier tulee pöytämme viereen. Mukana pullollinen ranskalaista jälkiruokaviiniä, jota sai ostaa vain kontillisen kerrallaan. Sitä kuulemma tarjoillaan vain parhaille asiakkaille. Ja olipa se hyvää. Niin tolkuttoman hyvää. 

Nautintoa vaan latisti esijälkiruoka, jota emme saaneet. Voihan olla, että meille tarjoiltiin tämä harvinainen viini sen sijaan, mutkun kaikki muutkin sai sellaisen kivan valkoisen pallon tikussa, joka tohotettiin sitten siinä  pöydän vieressä syöntikuntoon. Epäilimme sen olleen vaahtokarkki. Voi sitä pettymyksen määrää, kerubitkin vähän loukkaantuivat.




Jälkiruoka oli innovatiivinen, esteettinen ja makujen ja tekstuurien puolesta toimiva yhdistelmä kaffirlimeä, keksimurua ja geelimäistä hyytelöä ja marjasorbettia. 

Jälkiruokana saimme nauttia sitten paratiisin omenan. Annos oli kuin kuvaelma yksinäisestä omenasta metsässä. Vincentsin suklaista oli tehty maaperä, joukossa oli mm. hunajakennosta tehtyjä keksejä. Omena oli hyytelöityä jotain ihanaa, sisällä oli valkoista jotain ihanaa. Kerubeja ilmaantui paikalle, mutta vain muutama tällä kertaa. 




Kysyttäessä kahvista, otimme molemmat espressot, mutta jostain syystä ne tarjoiltiin samantien jo ennen jälkiruokaviinin kanssa tarjoiltua jälkiruokaa niin, että suklaatarjoilun saapuessa ne oli juotu jo kauan aikaa sitten. 


Aterian kanssa söimme myös leipää joiden jauhot on Israelista. Voita tarjoiltiin kolme sorttia, kaikki paikan päällä tehtyjä, tietenkin. Kahvit tuotiin ennen jälkkäriä ja suklaita - sitä ihmettelimme kovasti. Lopuksi meille tarjoiltiin lähes väkisin kyyti hotellille eli senkin puitteissa riitti ihmeteltävää.

Ruokailu kustansi yhdeltä henkilöltä n. 173 euroa. 

Summa on (etenkin Latvian mittakaavassa) valtava, joten silloin odotan kaiken toimivan moitteettomasti. Haluan, että salihenkilökunta luo minuun kontaktin alusta lähtien.

Virheet on inhimillisiä mutta tällä summalla en niitä tahdo kokea. Omasta mielestäni meille niitä tapahtui kaksi: carpaccio ja viini sekä sorbettigate. Tai kolme, jos se esijälkkäri lasketaan mukaan.

Vesi kahdelta henkilöltä maksoi 11 euroa. Yksitoista euroa ! Siis vesi ! Toivon todellakin, että sen on kivestä puristanut joukkio neitsyitä, koska muuten en löydä tuolle sumalle oikeutusta. 

Tarjoilu toimi moitteettomasti. Vesilasi täyttyi automaattisesti. Laittalle tippunut servetti vaihdettiin sekunnissa uuteen. Lautaset ilmestyivät pöytään ajallaan ja lähtivät pesuun huomaamattomasti. 

Kaikki oli ajoitettu kohdilleen. 

Saimme vielä pikkulaatikot mukaan, joissa luulimme olevan suklaata. Niistä löytyi luomumurokeksejä. Parmesaanilla. Ne oli tuhottoman juustoisia ja hyviä.

Oliko päivällinen rahansa väärti? Ei. Menisinkö uudemman kerran? Menisin. Mielummin jonkun toisen rahalla, tosin.




Kontrasti edellisen illallsien jälkeiseen euforiaan oli selvä. Olimme molemmat hiljaa ja hämillämme. Mitä juuri tapahtui? Miksi se ei tuntunut... no, paremmalta?

Vincents on epäilemättä yhä maan paras ravintola ja teknisessä toteutuksessaan ihan omaa luokkaansa. Tämän kerran kokemus jäi kuitenkin kauas ensimmäisestä. Oliko vika meissä vai ravintolassa? Onko viime aikoina tullut syötyä liian hyvin niin että vaikutuksen tekemiseen vaadittasiin jo ihan kohtuuttomia? Tuskinpa. 

Vaikka ruoka pääsääntöisesti oli moitteettomasti toteutettua, vaatii illallinen tämäntasoisessa ravintolassa onnistuakseen myös muiden osa-alueiden sujuvuuden (Suomen hintatasoon suhteutettuna puhutaan kuitenkin lähemmäs tonnin illallisesta). Ja kyllä se yllätyksellisyys ja elämyksellisyys on yksi suuri osa tätä. Samoin on myös salihenkilökunnan roolin kanssa.

Unohtaa ei myöskään voi, että kaltaiseni ihmiset matkustavat tällaisiin ravintoloihin juuri niiden keittiömestareiden; minun elämäni rocktähtien vuoksi. Tottakai heidän tapaamisensa vie kokemuksen ihan toiselle tasolle. 

Menisinkö kolmannen kerran? Varmasti. Mutta omalla rahalla? En varmaankaan. 





PS. Sen edellisen kerran raportin löydät täältä.

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

56 kommenttia :

  1. Jestas ,upeat annokset vaikkei kaikki toiminutkaan..Mutta miten ihmeessä Tishbin leipäjuuri oli päätynyt tuonne;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta :-) Nauroin ääneen. Vaikka eihän tuo mikään ihme ole - se Tishbin leipä on ihan pökerryttävän hyvää <3

      Poista
  2. Fantastisen näköistä näin kuvaruudun välityksellä. Pisit kuitenkin miettimään tulenko miettimään tulenko kokemaan raskaan pettymyksen kahden viikon päästä kun menen varmaan parhaana ikinä pitämääni ravintolaan uudestaan. Kun odotukset ovat kovat, pienetkin täydellisyyttä vain hipomaan jääneet yksityiskohdat saattavat romahduttaa kokemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on. Arveluttivat ne Vincentsiin kohdistuneet odotukset ensimmäiselläkin kerralla, mutta silloin ei kyllä mikään jäänyt harmittamaan. Nyt... nyt jäi vain vaisu olo. Ja vähän vieläkin tuntuu, että olisiko tätä koko juttua pitänyt kirjoittaa lainkaan...? Entä jos vika onkin meissä? Ja mistä se johtuu?

      Poista
  3. Voi herran pieksut ja rouvan töppöset. Söin silmilläni itseni ihan ähkyksi saakka, vaikka tuo loppulasku alkoikin kivistää pers´taskun kohdalta. Ekakerrassa on aina oma viehätyksensä ja toisella kerralla odottaakin jo jotain extraa. Turhaan olet postaustasi pihtaillut. Nautin kuvista ja tekstistä ihan koko rahan edestä. Nyt tuntuu jotenkin köyhältä mennä nauttimaan iltapalaksi paistamaani Vuohenjuusto - pekoni - parsapiirakkaa valkkarin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistetääs siis 173 euron lasku tulemaan sinne :-) kovahan tuo hinta on, etenkin jos otaa huomioon, että Latviassa se keskipalkka on tosiaan siellä 600 euron tietämissä eli vain noin viidesosa siitä, mikä Suomessa.

      Moni asia tuolla toki toimi, mutta ei niinkuin sen tuohon hintaan (ja viimekertaisen perusteella) olisi voinut.

      Vaan tulipahan käytyä.

      Ei kyllä kuulostaa yhtään huonolta sinunkaan illan eväät - oikein nautinnollista iltaa sinne!

      Poista
  4. Olen kyllä ihan samaa mieltä ulkopuolisesta hinta- ja elintasokontrastista ja joskus on hiukka pahaakin tehnyt, kun omasta suupielestä tippuvaa rasvaa pitää huuhdella valkkarilla alas, mutta tasan ei käy onnen lahjat eikä markat. Terveisiä saunasta ... näkyillään :)

    VastaaPoista
  5. Musta tuo 173 euroa ei tuollaisesta lopulta tuntunut niin kauhean paljolta, eli ehkäpä mun pitäisi lähteä noihin halvemman hintatason maihin syömään... Mä kun tykkään ihan valtavasti tuollaisesta kikkailusta, mutta se on usein vaan ihan tuhottoman kallista! Viimeksi tuon tasoista kikkailua olen tainnut todistaa Luomossa, ja siitä käynnistä on jo monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo toki Suomen mittakaavaan suhteutettuna edullisempaa, joo. Vaikka kuinka vihaan "piperrykseen" ja "kikkailuun" assosioituvia negatiivisia konnotaatioita niin kyllä minä niistä vaan niin tykkään!

      Ihmiset noiden annosten takana ovat paitsi rocktähtiä, myös taiteilijoita, taikureita ja elämysmatkaoppaita <3

      Poista
  6. Apua, näin opiskelijana heti mietin, että tuo ateria on melkein mun kuukauden vuokra täällä Istanbulissa :D Mutta, meillä kaikilla on omat kiinnostuksemme - itse voisin saman summan tuhlata samalta seisomalta kirjoihin. Tosi kauniita annoksia kaikki ja tosi mielenkiintoinen raportti, itse kun en ole noin hienossa ravintolassa ikinä käynyt ja tuo maailma tuntuu todella vieraalta. Ehkä joskus vielä... :) Mutta se on totta, että lempipaikat joskus kannattaa jättää kertavisiittiin, josku joko aika kultaa muistot tai ekalla keralla on käynytkin vain puhdas sattuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla kaikkien meidän resurssimme ovat rajallisia ja vaativat niitä valintoja. Omassa elämässä mennään ruoka ja viini edellä, moni muu asia taas saa suosiolla ottaa takapenkin :-)

      Poista
  7. Siinä on kyllä aina vaaransa, kun menee samaan huippuravintolaan, missä jokaisen yksityiskohdan pitäisi toimia ihan koko rahan edestä. Ja sitten jos on ensimmäisellä kerralla toiminut ja toisella ei. Tai jos jotain jää puuttumaan, tai jos saakin jotain, mitä edellisellä kerralla ei olekaan saanut.

    Meillä oli Farangissa eka kerta ihan huippuhyvä. Toisella kertaa ajoitukset petti, ja sen vuoksi pari ruokalajia kärsi. Kolmatta kertaa en ole sinne mennytkään..

    Tuolla voisin kyllä hyvin käydä syömässä, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riiassa on kyllä ollut helppo tehdä ravintolöytöjä ja kolmannellekin reissulle olisi jo heti valmiina muutama ravintola katsottuna... :-)

      Farang on kyllä ollut noista Björckin ravintoloista ehdottomasti se oma suosikkini, voisikin olla uusintavisiitti sinne paikallaan - kiitos muistutuksesta"

      Poista
  8. Hihihi :D Nauratti tuo kommentti tyyriin veden hinnasta: "...Toivon todellakin, että sen on kivestä puristanut joukkio neitsyitä, koska muuten en löydä tuolle sumalle oikeutusta." :D Tosissaan kyllä hinnat ihan huippuluokkaa! Mutta siltä näyttivätmyös annokset!

    Aivan ihanan näköisiä pieniä herkkupaloja! Teillä on varmaankin ollut odotukset niin korkealla ensimmäisen kerran jälkeen, että siihen ei ihan helposti päästäkkään. (Niin on ainakin minulle käynyt aiemmin.) Olette kyllä oikeassa, että noilla hinnoilla ei pitäisi sattua virheitä - tai jos sattuu, niin ne pitäisi "hyvittää" jollakin lailla. :)

    Tosi hyvä arvostelu - tätä oli ilo lukea!

    Titta / IKILOMALLA

    VastaaPoista
  9. Voi taivas, miten sun kuvat on loistavia! Niin loistavia, että musta alkoi tuntumaan meidän olleen liian ankaria... ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no arvaa kävikö itselläkin mielessä sama asia :-) katsoin noita kuvia ja mietin sitä ateriaa ja vähän kyllä löysin tseni pohdiskelemasta että olihan tuolla kyllä hetkensä...

      Poista
  10. Tätä oli mielenkiintoista lukea! Voin kyllä kuvitella, että noilla hinnoilla on korkeat odotukset. Kuvat näyttävät kyllä herkullisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - onneksi nyt oli laittaa molempien mielipiteet (päätimme tehdä tasapuolisuuden nimissä arvioimme eriksemme ja niistä etukäteen toisiamme konsultoimatta) niin saa lukija tuollaisen kaksi yhden hinnalla-diilin :-)

      Poista
  11. Ihanan näköisiä ruokia, mutta huhhuh mitä hintoja! Tuolla rahalla Latviassa pitäisi tosiaan ruoassa kaikki olla kohdillaan. Harmi ettei toinen kerta ollut täysin onnistunut, mutta kolmas kerta toden sanoo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkäpä se kolmas kerta todellakin toden sanoisi... jos hampaankoloon jää jotain, niin harvemmin sitä on enää tosin valmis antamaan toista tai sitten kolmatta mahdollisuutta. Siinä se tasalaatuisuuden vaatimus piileekin: jokaisen kattauksen tulee onnistua.

      Poista
  12. Näyttäisi menevän taidepuolelle :-) - ainakin näin kun ei ruokia pääse maistamaan.

    VastaaPoista
  13. Ruoka näyttää kyllä todella ensiluokkaiselta, mutta harmi että kokemus ei ollutkaan sitten ihan priimaa. Mutta voisin kyllä käydä itsekin tuon illallisen testaamassa, jos Latviaan menisin!

    VastaaPoista
  14. Oi mitä ihania väkerryksiä :) Toinen visiitti jossain täysin ihastuttaneessa paikassa on kyllä aina riski. On isot odotukset, koska silloin ekalla kerralla kaikki on mennyt jotenkin ihan nappiin ja harvoin niin kuitenkaan käy. Mutta silti, joskus toinen kerta on vielä parempi, joten kannattaa yrittää sanon minä :D

    VastaaPoista
  15. Aika tarkkaan reflektoitte syömistapahtuman. :) Olisiko siinä yksi syy pettymykseen? Jos vain istuisi alas nauttimaan, odotukset olisivat silti suuret, mutta niin herkästi ei etsisi moitittavaa?

    On hurjaa ajatella, kuinka kallis ravintola on paikallisille. Itse en ihan helpolla olisi valmis maksamaan 170 euroa illallisesta yhtään missään, mutta suhteutettuna kohteen palkkatasoon, hinta on ihan älytön. Onneksi kuitenkin tällaisillekin taide-elämyksille on kysyntää niin kauan kun on kulnaristeja. Ihanaltahan tuo näytti, ihan todella. Paitsi se jäiseksi jäänyt rulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin... se vain on niin vaikeaa karkoittaa ne odotukset, etenkin kun niitä jo ensimmäisne kerran perusteella ihan perustellusti on.

      Poista
  16. Hui aikamoinen hinta illallisesta. Mutta kaikki on tietysti suhteellista. Illalliskokemus on niin monesta asiasta kiinni, että välillä samassakin paikassa voi tulla tosiaan ihan erilainen kokemus. Mutta jos joku maksaisi, niin menisin tuonne kyllä ilomielin syömään :P. Kauniita annoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä minäkin muiden rahalla - ehkä sitä silloin tosiaan olisi vähemmän kriittinenkin ja keskittyisi johonkin muuhun kuin viilauksen tarpeessa oleviin asioihin...?

      Poista
  17. Huh, aikamoista, jos ruoka on jäänyt tarkoituksetta kylmäksi! Annokset (ja kuvat) kyllä näyttävät aika hienoilta ja kekseliäiltä, mutta ymmärsinkö oikein, että tällä paikalla ei ole Michelin tähteä...? Ei pikahaulla googlettamalla ainakaan näyttänyt siltä. Ei sillä, että tähti pitäisi olla, se vaan selittäisi ruoan, juoman ja palvelun epätasalaadun. Tai ehkä ennemmin päinvastoin: epätasainen laatu selittäisi tähdettömyyden. Vai onko Vincents tähdestä kieltäytyjä? Niin tai näin, kävisin mielelläni tarkastamassa ruokatilanteen, jos joku muu maksaisi laskun! : ) ***sateenmuru***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei

      ei, paikalla ei ole Michelin-tähteä - Baltian maita kun opas ei ole toistaiseksi huomioinut. Paikan chef Ritens ei tämän suhteen viime keväänä käymämme juttutuokion perusteella katkeruuttaan kyllä peittele, eli hänen haluttomuudestaan ottaa thtiä vastaan ei siis ole kyse.

      Olet oikeassa siinä, että etenkin tähtipaikoissa sen tasalaatuisuus on ratkaisevassa asemassa, ja vaikka viime kerran perusteella arvioin paikan olevan missä tahansa muualla kahden tähden arvoinen, ei palvelun sujuvuuden taso tälä kertaa kyllä vakuuttanut.

      Poista
  18. Kuvissa näyttää kyllä niin herkulliselta, varsinkin tässä nälässä. Mutta totta tuo, palvelun laatu vaikuttaa erityisesti kalliimmissa paikoissa paljonkin kokemukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sen täytyy toimia ihan samalla lailla kuin sen keittiönkin, näin se on.

      Poista
  19. Värit ovat kyllä ruuissa kohdillaan eli siinä mielessä aistit saavat nautintoa ruudun toisella puolella. Jännä juttu, miten eri lailla ihmiset voivat kokea saman asian. Tietysi, joku kun kerran on ollut taivaallista, harvoin sitä toista kertaa on. Tämä siksi, että odotukset ovat liian korkealla. Toki välinpitämätön palvelu voi pilata hyvänkin ruuan nauttimisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on - taidetta tämä oli kyllä monessakin mielessä mutta vähän turhan kalseaksi kokemus kuitenkin jäi. Ensi kerran perusteella oli kuitenkin oikeus odottaakin paljon

      Poista
  20. Haha voi jeesus mikä hinta pelkällä vedellä! :D Vaikka hyvän ruuan ystävä olenkin, en ole vielä löytänyt tätä fine diningia.. puolison sisko on töissä alalla ja siltikään en ole vielä fine dining illallista kokenut! Ehkä olen luonteeltani liian pihi, koska päässä lähinnä pyörii minne tuollakin hinnalla saisi jo meno-paluu lennot :D Mutta miksei joskus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan se toki noinkin... mutta onhan se onnistuessaan sellainen elämys, että sitä muistelee liki kyynel silmässä vielä pitkään:-)

      Poista
  21. Upean oloinen kokonaisuus, vaikka harmillista että jäi pettymykseksi. Eihän tuo hinta näin taiteellisesta ja laadukkaasta kokonaisuudesta tosiaan ole kova, mutta juuri tuohon maan hintatasoon suhteutettuna sitä kyllä on ihan perusteltua odottaa täydellistä ja viimeiseen yksityiskohtaan asti huoliteltua kokonaisuutta. Vaikken itse mikään suuri ravintoloiden suurkuluttaja olekaan, on sitä kyllä monesti tullut todettua, että tarjoilijalla on aivan valtavan suuri vaikutus kokonaiskuvaan, pienet virheetkin tulee kuitattua niin paljon helpommin olankohautuksella jos kontakti ja ilmapiiri on kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on. Ja kun osa niistä virheistä oli ihan selviä virheitä eikä mitään meidän diivailua niin...

      Poista
  22. Itse olen ajautunut siihen umpikujaan, että kotona saa usein parempaa ruokaa kuin ravintolassa. Helsingissä pitää olla todella hyvä ravintola, että uskaltaa luottavaisin mielin tilata ruokaa, kun vuosien mittaan oma (tai siis miehen) ruoanlaittotaito on kehittynyt. Silloin ei tietenkään ole kyseessä tämänkaltainen huippuravintola, jossa pitääkin saada rahalleen vastinetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Joku voisi sanoa, että olen snobi (ja ehkä hieman olenkin, mutta h y v ä l l ä tavalla!) mutta keskuskeittiöstä peräisin olevaa, mikron kautta kierrätettyä bulkkia tarjoavat ketjuravintolat jätän suosiolla välistä ja keskitän rahni mieluummin alusta saakka laadukkaista raaka-aineista intohimolla tehtyyn ravintoloitsijavetoisiin rafloihin. Älyttömintä on lisäksi se, etteivät ne ketjuravintolat edes ole merkittävästi halvempia - tason taas maistaa kyllä kuka tahansa.

      Poista
  23. Vesi kielellä lueskelin tätä! Harmi ettei yltänyt edellisen kerran tasolle, mutta sama ilmiö tuntuu toistuvan helposti ihan vanhojen rakkaiden matkakohteidenkin kanssa - niistä jää uupumaan jokin, mihin ihastui ensimmäisellä kerralla.

    Mutta kyllä. Tuonne voisin mennä, sen ensimmäisen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä sinne kannattaakin mennä - ehkä tuokin kokemus olisi räjäyttänyt jonkun tajunnan :-)

      Poista
  24. Kivan näköisiä annoksia, mutta todella kalliin kuuloista! Mulla ei tosin ole mitään käsitystä mitä Suomessa maksaa ravintolaillallinen jossain hienossa ravintolassa.
    Harmi ettei tämä käynti yltänyt ensimmäisen kerran tasolle. Muiden rahalla voisin minäkin mennä tuonne.

    VastaaPoista
  25. No huh huh! Menenkin tästä sitten syömään makaronilaatikkoa, auttaiskohan edes viini asiaan? Usein voi käydä niin että ensikerran kliimaksi haihtuu ja toisella kertaa, sitä kiinnittää aivan erilaisiin asioihin huomioita. Hi...Hih.. En aio kertoa tästä postauksesta miehelleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tason ravintoloissa se tasalaatuisuus on perusteltu odotus.

      Poista
  26. Mun lompakko ei myöskään kestäisi vastaavaa, vaikka niiiiin mielelläni tuon luxuksen kokisinkin! Tyydyn siis vaan lukemaan tällaisia juttuja ja kuolaamaan valokuvia, jotka olivat todella herkullisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin just yhdeltä tutulta heidän kokemuksestaan kolmen tähden raflassa Espanjassa. Kokemus oli jättänyt niin paskan maun suuhun, että rahat illallisesta oli palautettu!

      Poista
  27. Voi vietävä mikä ateria ja kauniita annoksia! Harmi, ettei kaikki kuitenkaan vastannut odotuksia, sillä kyllä tuon tason ravintolassa täytyy kaiken olla moitteetonta, niin kuin totesitkin.

    Joskus meillä on käynyt matkakohteen kanssa samoin: ensimmäisellä kerralla aivan ihana paikka onkin toisella kerralla ollut pettymys - silloin tuntuu sen ensimmäisen kerrankin muisto kärsivän inflaation.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunistahan tuo kyllä on. Matkakohteiden suhteen on aina kuvioissa niin monta muuttujaa ja liikkuvaaosaa - ravintolaillallisen suhteen on vähän oikeutetumpaa odottaa samaa tasoa. Sinänsä oli helpotus huomata, että molempien päässä liikkuivat samanlaiset ajatukset, joten ei se ihan vain omaa kermaperseilyä ollut :-)

      Poista
  28. Kaikenlaisia aterioita sitä on päässyt (blogivuosina varsinkin) nauttimaan, mutta nää kuvat on jotain ihan käsittämätöntä kulinarismia - wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - kyllä täällä vahvoilla ollaan monekin asian suhteen :-)

      Poista