torstai 3. maaliskuuta 2016

Matkapuhelimen ja netin käyttö ulkomailla - #RoamYourStory

* * * 

 Kaupallinen yhteistyö Soneran kanssa 

* * *  

Bloggaus on elämäntapa, joka mustekalan lailla ulottaa lonkeronsa ihan kaikille elämän osa-alueille.  Matkat uusien elämysten perässä ovat jatkuvassa kasvussa oleva osa blogiani, mikä tarkoittaa, että se puhelin on erottamaton osa elämääni myös reissun päällä. Sitä kautta saa paitsi tallennettua muistot itseä varten, myös jaettua niitä kaikkien seuraajien kanssa. 

Lukijoilta saatu palaute onkin ollut ihanaa: myös te olette kiitelleet mahdollisuuksista päästä nojatuolimatkailemaan kanssani mitä kummallisimpiin paikkoihin. 




Niinpä internetistä on tullut liki hengitysilman kaltainen elämän välttämättömyys - ilman sitä kun nuo Facebookin, Instagramin ja Twitterin kaltaiset elämänkumppanini eivät hengissä pysy. Sosiaalisen median kanavien ylläpidon lisäksi on se internet reissussa välttämättömyys myös muuten. 

Koska pyrin saamaan joka reissusta mahdollisimman paljon irti, perehdyn kohteisiin jo etukäteen. Niinpä puhelimeni on täynnä matkasuunnitelmia, pääsylippuja, illallisvarauksia, hyödyllisiä linkkejä, sovelluksia ja karttoja... joihin käsiksi pääsemiseen myös tarvitaan sitä nettiyhteyttä. Matkantekokin paikan päällä busseissa, junissa, takseissa ja valtamerilaivoissa sujuu sutjakkaammin, kun puhelimesta saa yhteyden vaikka omaan Spotify-soittolistaansa.

Matkapuhelimen netin käyttö ulkomailla on kuitenkin sellainen taloustietoisessa takaraivossani kummitteleva mörkö, että puolet reissusta hikoilen seuraavaa puhelinlaskua peläten yrittäessäni muistaa, että tuliko se roaming nyt varmasti kytkettyä pois päältä, toinen puoli taas kuluu jahdatessa ilmaista wifi-signaalia ("hei - jos seisoo yhdellä jalalla vasen käsi 45 asteen kulmassa tuohon suuntaan siinä Starbucksin nurkalla, niin pääsee verkkoon!"), mikä tarkoittaa, että niille kolmiulotteisille matkaseuralaisilleni olen varmasti ihan painajaismaista seuraa. 

Toisen yrittäessä parhaansa mukaan nauttia katukahvilan romanttisesta tunnelmasta, taistelen minä wifi-verkon salasanan kanssa ("Onko tuo nolla vai o-kirjain? Monta vitosta siinä oikein on? Kuuluuko tässä olla iso alkukirjain? Mikä tuommoinen kirjain edes on?!"). Hotelliin päästessä ja toisen odottaessa rentoutumista, alkaa minulla päivän tunnelmien päivitysvyöry Instagramiin ("Hei, ei tässä enää kovin kauaa mene - ensimmäiset 30 kuvaa on häshtägeineen jo melkein ladattu...")




Ja oletteko muuten huomanneet, että yhä useammin wifi (tai aamiainen!) ei enää edes sisälly hotellivarauksiin? Mitä hienompi hotelli, sitä enemmän kaikesta ekstrasta joutuu maksamaan, mikä on ihan älytöntä, koska esimerkiksi juuri sen hotelliaamiaisen takiahan sinne hotelliin mennään! Eikä senkään syömisessä mitään iloa ole jos sillä ei edes vähän pääse revittelemään Instassa!

Esimerkiksi viime Lontoon-reissun hotellimme ilmoitti iloisesti veloittavansa wifistä 20 puntaa päivässä. Rooman-hotellissamme hinta oli jopa tuotakin pöyristyttävämpi.

Aina se wifikään ei maailmaani riitä pelastamaan. Tästä sain mojovan muistutuksen odottaessani taannoisen Israelin-reissuni seuraavaa lentoa Ukrainassa. Kievin lentokentän wifin toiminnan vaihdellessa surkeasta olemattomaan, rohkaistuin käyttämään matkapuhelimeni nettiä. Kymmenen minuutin surffauksen loppulaskuksi kertyi yli 100 euroa. 




Voitte siis uskoa, että olin innoissani päästessäni testaamaan Soneran Sopiva-liittymää. Liittymä on itse asiassa ollut olemassa jo vuodesta 2014 (!), joten en ymmärrä, miten en ole tuohonkaan aikaisemmin havahtunut - suurin osa reissuista kun niin minulla kuin varmaan teilläkin suuntautuu kuitenkin juuri noille lähialueille, missä reissaamisesta liittymä tekee todella huoletonta. Skandinaviassa ja Baltian maissa sillä surffaa nimittäin ilman mitään lisäkuluja ja muuallakin Euroopassa (ja Venäjällä!) vain 2,99 eurolla/ päivä. 

Onko teillä muuten jo liittymäasiat kunnossa? Vai olenko minä viimeinen, joka tästä ilouutisesta on kuullut?

Minä pistän oman liittymäni nyt tositoimiin ja lähden kohti lentokenttää ja riemulomaa Riikassa. Luvassa on ihania näkymiä, tunnelmallisia katukahviloita, mahtavaa ruokaa, loistavaa seuraa, kylpylöitä ja vaikka mitä. Lähde siis mukaamme - lupaan, että viihdyt! Ja hei, kutsu mukaan kaverisikin - niin minäkin tein! Arvaatteko jo, kuka matkaseuraksi lähtee (ei, se ei ole George Clooney tälläkään kertaa...) ?

Seuraamme voit liittyä näissä kanavissa:

Instagramissa: @andalusianauringossa
Twitterissä: @andalusianablog




Mikä blogissa tähän asti nähdyistä reissuista on muuten ollut sinun suosikkisi?


* Yhteistyössä Sonera

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

55 kommenttia :

  1. Vaikea sanoa, mikä olisi suosikkini, mutta kiva on ollut seurata reissujasi. Oikein hyvää matkaa Riikaa. Mä taas huomasin Thaimaassa, että kun yhteydet eivät toimineet kunnolla, en edes jaksanut yrittää ja Bangkokissa, jossa hotellilla netti olisi toiminut, niin illalla kun pääsi hotellille, niin ei jaksanut muuta kuin käydä suihkussa ja painaa pään tyynyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Siitä toimivasta ja mukana kulkevasta netistä on vain tullut niin olennainen osa elämän sujuvuutta, että sen ottaa jo ihan itsestäänselvyytenä eikä huomaakaan, miten tärkeä se on, ennenkuin se sitten ei pelaakaan... Ja sitten ei pelaa kyllä mikään muukaan :-)

      Poista
  2. Minulla on ollut tämä liittymä jo vuodesta 2014! Todella tykkään. Esim autoreissulla Baltiassa aivan mahtava - nettiä voi tarvita ihan missä vain. Ja työmatkoilla pohjoismaissa toimiva myös. Harmi, ettei ulotu vielä pidemmällekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no toivon että minullakin- olisi säästynyt monenlaiselta harmilta ja hidasteelta :-)

      Poista
  3. Israelin reissu tietysti! Muihin en ole vielä ehtinyt tutustua.

    VastaaPoista
  4. Mua kiinnostaa kaikki matkailu, olipa kohde sitten missä tahansa!
    Meillä on ollut hyviä kokemuksia jopa Afrikasta, missä on nettiyhteydet toimineet loistavasti. Esimerkiksi Namibiassa olimme hotellissa, jossa kaikki toimi ja mieheni jopa leikkasi ohjelmia koneella. Ja muutaman kilometrin päässä oli sähköt poikki monta tuntia...Ja tämä paikka oli todella puskassa, pieni kaupunki Angolan rajan lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onpa mahtava kuulla noinkin eksoottisista kokemuksista - itse olen ollut ongelmissa jo Lontoossa... :-) !

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta tuo wifi-signaalin epätoivoinen etsiminen :D Vaikkakin pyrin matkoilla myös pitämään huolen siitä että saan lomailla myös huolettomasti ilman wifi-huolia. Koko ajan ei tarvitse olla netti käytettävissä ja voin postailla kuvia someen vaikkapa sitten illalla hostellin wifiä käyttäen. Myönnän että olen minäkin ollut huolissani roamingista ja suurista laskuista. Lisäkuluttomuus tai 2,99e/päivä kuulostaa siksi todella hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin aktiivisia ja tapahtumia ovat minun reissupäivänikin, että mielellään sitä päivittelee kuulumisiaan ihan reaaliajassa - on kai se raskasta seuraajillekin saada illalla hirveä kuvapläjäys läpi kahlattavaksi :-)

      Poista
  6. Me käytiin Köpiksessä, ja vasta sen JÄLKEEN tajusin, että minullahan olisi ollut Soneran sopiva-liittymä :/ No, oli meillä wifi myös asumuksessa, mutta olen ihan koukussa google mapsin käyttöön reissuissa. Siitä näkee niin helposti, missä milloinkin on menossa. Tietty näkee myös, jos on muistanut ladata kartat ennakkoon, mutta aina ei muista/jaksa/vaivaudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla tuntuu koko ajan mm. kuvien vuosi paukkuvan myös nuo puhelimen muistikapasiteetit, joten itselläni ovat kaikkien ylimääräisten sovellusten latailut jääneet myös minimiin...

      Poista
  7. Heh, mulla on ollut kyseinen liittymä vaikka kuinka kauan (todennäköisesti sieltä vuodesta 2014 lähtien), mutta tajusin tuon netinkäyttömahdollisuuden vasta taannoisella NBE-reissulla Virossa, kun matkaseurani Aamukahvilla-blogin Henriikka sattui olemaan tässä samaisessa kamppiksessa mukana. Mutta siis tämä on kyllä kaikin puolin erittäin hyvä homma, sillä nettiä tarvitsee kyllä nykyään ihan koko ajan ja kaikkeen, vaikkei bloggaaja-somettaja olisikaan. En ole muuten törmännyt hotellien maksulliseen wifiin muualla kuin Australiassa, jossa se ei todellakaan sisältynyt hintaan missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin o - en tajunnutkaan kuinka huolettomaksi se reissaamisen tekee. Olen aikaisemmin kuullut tosta Australian tilanteesta ja en tajua kyllä sitäkään- kyllä netin pitäisi niihin vähimmäisvaatimuksiin kuulua kun joka hostellissakin on toimiva ja ilmainen wifi :-)

      Poista
  8. Mä olen kaikkein eniten tykännyt Länsirannasta kertovista jutuista.
    Minulla ei ole liittymäasiat kunnossa. Toi sinun Kiovan kokemuksesi on samansuuntainen niiden kauhutarinoiden kanssa, mitä olen kuullut Venäjästä. Mikään ihmeen nettiaddikti en ole ja minulla on kartat offline gpsissä, joten selviän ilmankin nettiä. Eihän nyt sähköäkään ole joka paikassa tarjolla. Ehkä minun kaverini jaksavat odottaa minun kuvia siihen asti, kunnes palaan kotiin. Ne on sorsista joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen kyllä itse niin omaksunut tämän hetkessä elämisen ja reaaliaikaisen kommunikoinnin elämän, ettei tosikaan. Kyllä se mörkö takaraivossa tuon netin käytön kanssa elää, etenkin Euroopan ulkopuolelle suuntautuvilla reissuilla. Eikä se puhelinlasku koskaan kyllä mikään iloinen yllätys olekaan...

      Poista
  9. No ihan noin koukussa emme nettin ole - päivä kaupungilla menee hyvin ilmankin tai ravintoloiden netillä, jos sellainen sattuu kohdalle.
    Ja mieluummin "oikeat" jutut hoidan hotellilta puhelinta isommalla näytöllä :-)
    Tietysti hätätilanteessa puhelimenkin nettiä käytetään, vaikka se sitten maksaisi - toistaiseksi tuo ei kauheasti häiritse, kun työnantaja maksaa laskun.
    Tietysti sitten tuolla oikeasti maailmalla (eikä Pohjoismaissa tai Baltiassa) pitää puhelinta käyttää harkiten, ettei saa ihan 500 euron laskua, kuten aikoinaan viikosta Kiinassa (työmatka), mutta kun normaaleilla yhteyksillä ei päässyt oikein mihinkään, kun ne oli blokattu valtion toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kun minulla se työnantaja olen minä itse, niin joudun ikäväkseni kertomaan hänen olevan aika kitsas minkäänlaisten työsuhde-etujen suhteen :-)

      Voin uskoa, että esimerkiksi Kiinan kaltaisessa maassa netti toimii vähän... no, omien lainalaisuuksiensa mukaan...

      Poista
  10. Juu, alkaahan tuo netti olla jo aika pakollinen. Suomessa sitä niin tottuu, että ilmainen netti ja aamupala kuuluu hotelleihin, mutta esimerkiksi Australiassa olen yöpynyt vain kahdessa paikassa, jossa kumpainenkin sisältyy hintaan (enkä siis puhu hostellien valkoinen toast-aamupaloista) ja kyseessä oli aika kalliit viiden tähdet hotellit. Harmittaa, kun jotkut sovellukset, kuten Periscope vaatii juuri käyttöhetkellä toimivan nettiyhteyden, kun taas Instaa ja Snappiä varten voi ottaa kuvia ja videoita etukäteen ja julkaista sitten, kun on toimivan netin äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, en ymmärrä tuota Australian käytäntöä kyllä yhtään. Se on kuitenkin niin olennainen asia nykyään myös muille kuin meille bloggareille, että peruspalveluihin sen pitäisi ihan ehdottomasti kuulua.

      Poista
  11. Minulla on Soneran Sopiva-liittymä ja se on ollut kyllä reissussa hyödyllinen. Muuten olen sitä mieltä, että voitaisiin kehittää joku maailmanlaajuinen ilmainen 4G :D:D. On se vaan niin hitsin tärkeä. Reissussa joka kahvilassa pitää ensimmäisenä tiedustella wifiä.. Ja toimimaton wifi esim hotellihuoneessa aiheuttaa lähes hermoromahduksen välillä :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei - mikä loistava idea :-) Vieläköhän meidän elinaikanamme tuohon unelmatilanteeseen päästäisiin...?

      Poista
  12. Mua ärsyttää, kun liittymä vaihtui joulukuussa Sonera Sopivasta Elisaan. Olin niin tottunut siihen, että Pohjoismaissa ei tarvinnut kytätä wifiä, vaan sai pitää datan päällä. Wifin maksullisuus ärsyttää, mutta se näyttää yleistyneen aikalailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en todellakaan tajua - eikö trendin pitäisi olla nimenomaan toisinpäin?

      Poista
  13. Huh, yritän välttää noin kovaa nettiriippuvuutta matkoilla, mutta siihen suuntaan välillä huomaan itsekin olevan menossa bloggaamisen puolesta: siinä missä ennen riitti kynä ja vihko, nyt olisi kiva olla käsillä puhelin, järjestelmäkamera ja pieni läppäri. Pidin viimeisellä hotellivierailulla Helsingissä 10 euron päivähintaa netistä kammottavana loukkauksena matkailijaa kohtaan, mutta ehkä siellä olikin vielä alhaiset hinnat! *yhteistyössä Sonera* unohtuikin vallan, että matkakumppanilla on tuo Soneran liittymä, mutta ei sitä varmaankaan tullut hyödynnettyä. Tämän kommentoi Sateenmuru (www.sateenmuruja.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no en minäkään nyt riippuvainen ole... eikun, kyllä minä taidankin olla :-) laukkuja pakatessa nykyään kyllä kaihoisasti miettii aikoja, jolloin puota laukun kapasiteetista eivät vieneet läppäri, kamera akkuineen ja lisävarusteineen, puhelin ja viisitoista erilaista laturia...

      10 euroa päivässä ei ole mitenkään kohtuullista, etenkin kun jokainen hostellikin sen matkailijalle tarjoaa varsin kivuttomasti.

      Poista
  14. Tyytyväinen Sopiva-tyttö täälläkin. Tuo Euroopan hinta vain ei ole tuota kolmea euroa päivässä. Taitaa olla sen verran 10 megaan asti. Ei tartte montaa Insta-kuvaa ladata, kun latausmäärä on täynnä ja pitää ostaa uusi satsi. Ei se minulla usein täyty, mutta kyllä välillä. Pari Insta-kuvaa ja facebookkailua ajan tappamiseksi tai lounasseuraksi, jos olen yksin reissussa. Ei parillakaan päiväsetillä silti vielä sataseen päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50 megaan saakka, muistaakseni. Kievin kokemus oli kyllä vertaansa vailla. Olin ilmeisetsi laittanut liittymääni jonkinlaisen muistutuksen jostain 100 euron kipurajasta, mutta kun puhelimeen tuli minuuteissa ilmoitus sen täyttymisestä, valahti naama kyllä melkoisen valkoiseksi...

      Poista
  15. Siis mun mielestä on PÖYRISTYTTÄVÄÄ, että nykypäivänä hotellit veloittaa wifista jotain ekstraa. Se vielä jotenkin menettelee, että pitää liittyä johonkin tyhjänpäiväiseen kanta-asiakasohjelmaan, mutta että siitä pitää maksaa... Koitan tällaiset hotellit kyllä karsia vaihtoehdoista heti alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen ihan samaa mieltä. ja nimenomaan se korrelaatio on kumma: mitä parempi hotelli, sitä enemmän kaikesta täytyy maksaa. Netti ja aamiainen - en minä muuta juurikaan tarvitse.

      Poista
  16. Tuo sinun mainitsemasi 2,99 euroa pitää sisällään hyvin rajatun määrän dataa. Se ei oikeastaan riitä yhtään mihinkään. Toisaalta 100 euron laskun kasaan saamiseen kymmenessä minuutissa tarvitaan jo erityistä lahjakkuutta. Vähän nyt epäilen tuota...

    Työni takia hotellin ehdoton edellytys on toimiva Wi-Fi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan ehdoton edellytys, ihan selkeesti. Usko pois, noin siinä kävi. Itä-Eurooppa on todella painajaismainen noiden suhteen. Albaniankin kohdalla vahdin käyttöä liki sekunnin tarkkuudella, mutta kiitettävän laskun sain silti aikaiseksi sieltäkin...

      Poista
  17. Tottahan toi on ettei Thaimaasta montaakaan päivitystä/postausta päässyt varsinkaan pikkusaarilta tekemään mutta toisaalta loppujen lopuksi se olikin melko rentouttavaa päästä irtautumaan "omasta arjestaan" kokonaan. Ruotsissa asuessani käytin tuota liittymää ja siellä netti toimi lähes poikkeuksetta moitteetta ja silloin siitä olikin iso apu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskon kyllä, että pakon edessä sitä ehkä oppii irtautumaan ja olemaan läsnä siinä hetkessä... ehkä onnistuisi lopulta jopa minultakin :-)

      Poista
  18. Onpa edullinen liittymä! Jos asuisin Suomessa, tarttuisin heti onkeen.

    VastaaPoista
  19. Täytyy sanoa, että jopa olen nauttinut, kun ei ole nettiä ollut saatavilla. Siitä taitaa tulla jopa eksoottinen kokemus jatkossa. Mutta sitten kun se herkku mainitaan jossain kahvilassa yms niin kylläpä vaan käsin hikoilevin sitä salasanaa sitten ollaankin kyselemässä. Viimeksi Tukholmassa meni jopa niin pitkälle, että kun en osannut salasanaa kirjoittaa pyysin tarjoilijaa tekemään sen ja sitten me kaikki plarasimme nettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joskus leikittelen ajatuksella lomasta jossain sähköttömässä ja netittömässä syrjäisessä kolkassa. Olisikohan se sittenkin terapeuttista? Vai sekoaisiko pääni?

      Poista
  20. Somelomaa on välillä mukava pitää, kun tärkein eli kartat löytyvät puhelimesta offline-tilassakin. En muutenkaan ole onnistunut koukuttumaan älypuhelimeeni, hermo siihen vaan menee ja kaipaan heti läppäriä, jos sen kanssa jotain niinkin monimutkaista yrittää tehdä kuin jotain blogia kommentoida. :D En siis kaipaa nettiliittymää, vaan kahvilan tai majapaikan wifi saa riittää. Törkeää tosiaan, että hotellit veloittavat nettiyhteydestä erikseen. Halvemman majapaikan ollessa kyseessä sen vielä ymmärtäisi, mutta että kalliit hotellit. Alkaisin boikotoida sellaisia, jos niissä yhtään enemmän yöpyisin. Hauskasti kirjoitettu postaus muuten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - itseironia on terapiamuodoista halvin (eipä sillä että noiden puhelinlaskujen jälkeen muuhun olisi varaakaan...!)

      Poista
  21. Mulla on yleensä niille maille, jossa käyn usein - eli Britannian ja Suomen lisäksi Venäjä ja Italia - omat liittymät, joilla surffaaminen tulee hyvin edulliseksi - mutta niiden sim-korttien metsästäminen vuoden tauon jälkeen on joskus vähän ärsyttävää. Muissa maissa ja lyhyemmillä reissuilla nautin nettilomasta - ja esimerkiksi Google Mapsinhan saa ladattua kännykkään myös offline-tilaa varten. Noi wifi-lisämaksut hotellissa kuulostavat kyllä aivan törkeiltä - muutaman punnan nyt vielä ymmärtää, mutta että 20?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep. älytöntä.

      oma kartanlukutaitoni on niin ala-arvoista luokkaa, että se gps-versio, jossa sen etenemisen (ikeaan suuntaan!) näkee kartalla on aika lailla välttämättömyys :-)

      Poista
  22. Heh, joo, aloittaessani opiskelijavaihdon täällä Saksassa yksi huolenaiheeni oli toimisiko netti. No, onneksi se oli maailman helpoin ottaa käyttöön. Nyt blogatessa nettiin pääsemisestä on tullut entistä tärkeämpää.
    On kyllä jännnä jos entistä tasokkaimmissa hotelleissa aamiaisesta ja wifistä joutuu erikseen maksamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, ei tästä bloggaamisesta ilman nettiä kyllä m i t ä ä n tulisi - sen verran tärkeässä (ja aikaa vievässä!) roolissa ovat nuo sosiaalisen median kanavat!

      Poista
  23. Myönnetään... guilty... sorrun samaan :D
    Soneran liittymä oli kyllä hyvä Pohjoismaissa asuessa! Belgiassa nettiliittymä ja puhelinliittymä maksaa maltaita siihen verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oijoi. mulla on sellainen tuntuma, että eikö nuo hinnat Suomessakin ole tässä kuluneiden vuosikymmenien aikana tullut alas...? Toivotaan, että samoin kävisi myös Belgiassa!

      Poista
  24. Heh, minä olen viime vuosina instan ym. sosiaalisten medioiden yhä kasvattaessa suosiotaan ihmetellyt sitä, että aina kun ollaan jossain reissussa kaikki vouhkaavat siitä missä on ilmainen wifi jne. Työkaverit ovat olleet kauhuissaan kun en ole tekemillämme matkoilla ottanut mobiilidataa pois päältä ja varoitelleet että tulen saamaan jättilaskun reissun jälkeen. Puhelinlaskuni on kuitenkin aina ollut reissujen jälkeenkin hyvin samaa luokkaa kuin ilman reissuakin. Ja syy: minulla on ollut Soneran Sopiva-liittymä. En ole edes ymmärtänyt, että se on jotenkin erityinen, mutta viime reissussa työkavereiden kanssa en enää jaksanut sitä vouhkaamista ja otin sitten vähän selvää miksi puhelinlaskuni eivät nouse vaikka en ilmaisia wifejä alituiseen metsästäkään jne. Silloin selvisi, että tämä liittymä taitaa olla aika lailla edullisimmasta päästä matkailijoita silmälläpitäen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. usko pois - sinä olet valinnut viisaasti ja välttänyt joka i k i s e n sudenkuopan johon minä olen iloisesti langennut :-) Tulevat reissutkin tulevat suuntautumaan Eurooppaan, enkä todellakaan aio edes harkita enää muuta liittymää!

      En edes tajunnut ennen tuoreinta Riian reissua, kuinka helppoa ja huoletonta tuon kanssa matkustaminen oli- sen verran iso asia se mielenpäältä pois on.

      Poista
  25. Sulla on niin plajon hyvä juttuja, että vaikea valita yhtä :) Ja tuo WiFi on tosiaan niin must nykyään - meni minne tahansa. Ja toisaalta oiva tulonlähde hotelleille, joissa ei kuulu hintaan koska pakkohan se on kaikkien kuitenkin saada - vaikka sitten maksullisena. Itse päivitin liittymäni juuri hetki sitten perinteisesti kilpailuttamalla ja kyllä toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä ihan liian helposti jämähtää siihen samaan liittymään, jota on kantanut mukanaan teinivuosista lähtien oivaltamatta, että ne tarpeet ovat vuosien varrella hieman muuttuneet... :-)

      Poista
  26. Liittymä löytyy kyllä Soneralta, mutta pitää vielä varmuudeksi tsekata että onhan tämä voimassa omallakin liittymätyypillä, että tule juuri niitä ikäviä ylläreitä reissuilla. Kerrassaan loistava tosiaan tuo netin käytön helppous lähimaissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin helppoa ja huoletonta että ihan hyvällä omalla tunnolla kehtaa hehkuttaa :-)

      Poista
    2. Moikka! Oman liittymätyypin voi selvittää helposti lähettämällä tekstarin matkalla numeroon 18100. T. Katja Soneralta :)

      Poista
  27. Minusta on reissussa ihana, että voi olla myös ilman nettiä. Hotellin netti riittää minulle vallan mainiosti, ja onneksi valitsemissani hotelleissa se on aina ollut ilmainen. Mutta jos nettiyhteys ei sitten pelitäkään kunnolla, niin sitten kyllä menee hermot… :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä minulta puuttuu se kyky kytkeä itseni pois päältä ja ihan vain rentoutua... ehkä asialle on opittava tekemään jotain :-)

      Poista