lauantai 31. lokakuuta 2015

Lihaton lokakuu - miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Kuulleessaan Lihattoman lokakuun haasteestani ystäväni katsoivat minua hieman surkuhupaisesti. "Oletko nyt ihan varmasti tajunnut, mitä se tarkoittaa?", he halusivat tarkistaa.  Ilmeisesti en, sillä ensimmäinen kysymykseni oli "lasketaanko mustekala lihaksi?". Kuulemma lasketaan. 

Yllättävän kivuttomasti kulunut kuukausi on tosin mennyt. Suurelta osin juurikin noiden soijatuotteiden ansiosta. Ne tarjosivat ruokaisuutta, purutuntumaa ja rakennetta, joiden ansiosta lihaa ei oikeasti ehtinyt tulla edes ikävä. 




Ennen lokakuun alkua en ollut juurikaan soijatuotteisiin edes tutustunut. Pikainen tutkimus erinäisillä internetin keskustelupalstoilla ei odotuksia juurikaan nostattanut: kaikkialla varoiteltiin sen pahvimaisesta mausta, josta olisi käytännössä mahdotonta päästä eroon. Hieman lähempi tutkimus tosin osoitti, että yksikään siitä varoittelevista ei ollut itse soijatuotteita valmistanut.

Varsin pian tämä osoittautuikin turhaksi peloksi. Maustamisella ja marinadein syntyi tuotteista sellaista herkkua, että näitä tullaan näkemään pöydässäni myös vastaisuudessa. Niin omaksi, kuin kävijätilastojen mukaan näköjään teidänkin suosikiksi nousi resepteistä ensimmäinen, punainen thaicurry.




Kiitosta reseptiä testanneilta keräsi myös Lähi-itään suuntautunut makumatka: soijarouheella täytetyt munakoisot.




Lisäksi tuotteet yllättivät monikäyttöisyydellään. Niistä sai aikaiseksi paitsi etnisiä ihmeitä, myös soijabolognesen ja soija-punajuuristroganoffin kaltaista lohturuokaa....





...ja tämän karibialaisen soijaburgerin kaltaista katuruokaakin. 




Eikä lihattomuus estänyt muutenkaan vähän synnillisempää herkuttelua: lihattoman lokakuun teemaan mahtui myös tämä peruna-rosmariinipizza.




Ravinto-arvoiltaan soija on varsin huima kokonaisuus: proteiinia ja kivennäisaineita siitä löytyy lihaakin enemmän - kalsiumiakin 26-kertaisesti. Se sisältää lisäksi paljon ruoansulatukselle olennaista kuitua,  alentaa kolesterolia ja siinä on alhainen glykeeminen indeksi. 

Aasiassa soijan käytöllä on pitkät perinteet ja sen sisältämä estrogeeni on myös tutkitusti luonnon oma apu mm. vaihdevuosien oireisiin. 

Soijaviljelyn ympäristöhaitoista on käyty paljon keskustelua, mutta on se silti lihaan verrattuna ekologinen vaihtoehto. Veikkaan, että viime aikojen uutisointi on saanut myös monen muun miettimään lihatuotannon eläinten kohtelua, joten on se siinäkin mielessä puhtaan omatunnon ruokaa. 

Suurin osa kampanjayhteistyökumppanini Soyappétitin käyttämästä soijasta on lisäksi viljelty Euroopassa ilman geenimuuntelua. 

Tiedän soijatuotteiden kuitenkin jakavan kasvisyöjiä vahvasti. Osa ei siihen koske ympäristövaikutusten, estrogeenin tai turhan korkeaksi kokemansa prosessointiasteen vuoksi. Myönnän, että hieman hassulta tuntuu itsestäkin syödä esimerkiksi kanaa rakenteeltaan jäljittelevää kasviskorviketta. Pöytämme ääressä käytiinkin lokakuun aikana varsin koomisia keskusteluja: "niin että mistäs osasta sitä ruhoa nämä soijafileet nyt sitten ovat peräisin?"

Lihasta en usko luopuvani kokonaan koskaan, mutta kaltaiselleni lihansyöntiä vähentävälle ja sille satunnaisia vaihtoehtoja etsivälle herkuttelijalle soijatuotteet osoittautuivat erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Syötiin kuluneen kuukauden aikana tosin "ihan oikeaakin kasvisruokaa" kuten tätä syksyistä salaattia lehtikaalista ja paahdetusta bataatista...








Entistä enemmän tuli tehtyä myös tuttavuutta Helsingin kasvisravintolaskenen kanssa. Aikaisemmin testattujen Soi Soin ja Levantin jatkoksi tuli testattua Silvoplee ja Just Vege.





Molemmat osoittatuivat positiivisiksi yllätyksiksi siitä, kuinka kasviruoan taso on parantunut ja vastaisuudessa tulen varmasti olemaan paljon avoimempi jopa kasvisravintoloiden suhteen. 

Hauskaa olisi ollut löytää sellainen fast foodia tarjoilematon kulmabistron kaltainen ihan oikea ravintola, jossa annokset tilattaisiin ihan oikeilta ruokalistoilta, tuotaisiin pöytään ja nautittaisi ajan kanssa. Ehkä vielä joku päivä sellainenkin löytyy?

Huomenna suunnitelmissa onkin intialainen lammaspata. Mutta sitä ennen on aika laittaa tämä ruokabloggari juhlakuosiin - tänään selviää nimittäin, miten kävi Indiedays Blog Awardsin Inspiroivin ruokablogi-kisassa! 

Hulvatonta Halloweeniä ja tunnelmallista pyhäinpäivää siis kaikille!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 29. lokakuuta 2015

Lihaton lokakuu: pitkään haudutettu soijabolognese ja Valdifalco Morellino di Scansano

* * * 

For English please see here

* * *

Siltä varalta, että vielä aikaisempien Soyappétit-reseptienkin jälkeen joukossanne on skeptikkoja sen suhteen, että soijatuotteet voivat mennä täydestä jopa intohimoisimpiin lihansyöjiin, tässä on pomminvarma hitti. Uskokaa pois, on. Ononononon! Omnomnomnomnom!

Bolognese kuin bolognese, saatatte ajatella mutta ei. Pitkä muhiminen lempeyttää makuja ja antaa tulokseksi italialaista lohturuokaa parhaimmillaan. Tämä kasvisbolognese on kuin rakkautta täynnä oleva Nonnan syli, jossa huononkin viikon koettelemukset hälvenevät ihan tuosta vain. Haastan teidät kokeilemaan - takaan ettei kukaan arvaa, että kyseessä onkin kasvisruoka!

Vaikka tähän aikaa menee, kääntöpuolena on se, että työtä tämä ei siten vaadikaan. Ihan itsekseen se muhii siinä liedellä sillä välin kun sinä keskityt, no, mihin tahansa muihin rakkaudentäyteisiin aktiviteettiin - keittiössä tai muualla...!




Neljälle - kuudelle

Pitkään haudutettu soijarouhebolognese:

muutama rkl öljyä
1 sellerin varsi, pieneksi kuutioituna
1 iso porkkana, pieneksi kuutioina
1 sipuli, pieneksi kuutioituna
4 isohkoa valkosipulin kynttä, hienonnettuna
1,5 dl punaviiniä
puoli puskaa tuoretta timjamia (tai 1,5 rkl kuivattua)
3 laakerinlehteä
4 dl tummaa soijarouhetta
5 dl kasvislientä
2 tlk (hienojakoista) tomaattimurskaa
suolaa, mustapippuria

Kuullota valkosipulia sekä selleri-, sipuli-, ja porkkakuutioita miedolla lämmöllä öljyssä kunnes ne ovat pehmenneet ja sipuli on läpikuultavaa. Lisää timjami, laakerinlehdet ja punaviini. Anna kiehahtaa ja lisää pataan sitten soijarouhe. Anna sen lämmetä ja imeä itseensä makuja muutaman minuutin ajan ja kaada perään sitten kasvisliemi. 

Anna hautua kannen alla kymmenisen minuuttia ja lisää sitten tomaatimurska. Sekoita, suolaa ja pippuroi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 3,5 tuntia. 

Tarkista maku, mausta tarvittaessa ja tarjoile. 

Monikäyttöinenkin tämä on. Tarjoile pastan kanssa...





Tai jalosta tästä ihan mahtava kasvisversio shepherd's piestä, eli tuosta englantilaisesta paimenenpiiraasta.

Toki tähän voi käyttää myös perunamuusia, mutta jatkoin soijarouheen ravintorikkaalla linjalla ja käytin perunoiden sijaan keltalinssipyrettä. Linssit kun ovat soijan tavoin täynnä proteiinia ja kivennäisaineita. Näin tuloksena on käytännössä superfoodia! Kyllä nyt taas jaksaa rakastaa!




Soijarouhe-shepherd's pie:

1 annos hitaastihaudutetua soijabolognesea

Keltalinssipyre:

5 dl keltaisia linssejä
7.5 dl vettä tai kasvislientä
25 gr voita 
1 keltuainen (vegaaniversioon korvaa voi ja keltuainen notkistamalla muusi öljyllä ja/tai linssien keitinnesteellä)
3/4 tl valkosipulijauhetta
3/4 tl jauhettua korianteria
1,5 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia
suolaa, valkopippuria

Liota linssejä halutessasi/ ehtiessäsi kylmässä vedessä 20 minuuttia -  tämä lyhentää keittoaikaa. 

Keitä linssejä suolatussa vedessä tai kasvisliemessä kunnes kypsiä (15-20 minuuttia) ja valuta. Soseita muiden ainesten kanssa, tarkista maku ja mausta.

Levitä bolognese uunivuokaan ja lusikoi keltalinssipyre bolognesen päälle. 

Halutessasi voit koristella keltalinssipyreen haarukanvedoin (kuten täällä) tai pursotuksin (kuten täällä). 

Paista 225 asteessa kunnes pyre on saanut kauniin kullankeltaisen värin. Tarjoile. 





Tämä on ihan täydellistä sunnuntailounasmateriaalia, ja kyllähän sellainen viini kylkeensä ansaitsee, non?

Koska kyseessä on italialainen perinneruoka, hain viininkin Italiasta. Valdifalco Morellino di Scansano (15.98€) on Toscanasta tuleva Sangiovese-Cabernet Sauvignon-Syrah - sekoitus, jota markkinoidaan täyteläisenä ja hilloisena. 

Ainakin omaan makuun siitä löytyy kuitenkin sen verran tanniineja, että ei se ihan pehmeimmästä päästä ole, mutta pitkästä haudutuksesta makeutta ja pehmeyttä saavan bolognesen kylkeen se tuo kaivattua tasapainoa. 

Viini on omiaan tomaattipohjaisten pastojen sekä (kasvis) patojen seuraan ja tuoreen basilikan ja rosmariinin kaltaisten yrttien kaverina se on oikein kotonaan! Buon appetito!






Tähän päättyi lihattoman lokakuun Soyappétit-reseptien sarja - kaikki minun ja kollegani Hannan Soppa-blogin reseptit löydät kootusti täältä.

Ja hei, siltä varalta ettet vieläkään ole halukas antamaan soijarouheelle mahdollisuutta, kokeile blogissa aikaisemmin nähtyjä shepherd's pie- versioita: täältä löydät perinteisemmän lampaasta tehdyn ja täältä oodin synnyinseudulleni: poroisen version





* Yhteistyössä Blogirinki ja Soyappetit


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 27. lokakuuta 2015

Tarina etäpäivästä, George Clooneystä ja yhden raaka-aineen ihmeestä: punainen pesto uunikuivatuista tomaateista

* * *

For English please see here

* * *

Olipa kerran etäpäivä. Sitä etäpäivää vietti ihminen, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa; kutsukaamme häntä nyt vaikka... Ruokabloggariksi

Ruokabloggari oli niin laiska kovin kiireinen, että vaikka tuollainen etäpäivä olisi ollut mitä oivallisin tilaisuus haudutella hitaasti uunissa jotain ihanaa, ei hän saanut aikaiseksi ehtinyt mennä kauppaan saakka (kadun toiselle puolen...) 

Hieman tuota pitkään hauduteltavaa lihapataa olisi ehkä myös hidastanut se tosiasia, että kyseinen Ruokabloggarimme sattui viettämään lihatonta lokakuuta (kuten huomautettu, ei tarinallamme ole mitään tekemistä kenenkään olemassaolevan henkilön kanssa.)

Jostain syystä, jota Ruokabloggarin hatara niin kovin tärkeitä asioita täynnä oleva pää ei muistanut, oli jääkaapissa kuitenkin 1,5 kiloa tomaatteja. Uuuniin meni siis possunniskan sijaan paahtumaan kasa niitä. Neljän tunnin jälkeen olivat ne kuivahtaneet ja aromisoituneet (tarinamme päähenkilö on näköjään myös kova keksimään omia sanoja) eli niiden maku oli konsentroitunut (näyttää tykkäävän myös Suurista Sivistyssanoista...). 

Ruokabloggarimme surautti ne pestoksi. Koska Ruokabloggarimme oli myös hieman juustokammoinen (toistan: täysin fiktionaalinen hahmo!) tuli siitä parmesaaniton eli maidoton eli vegaaninen. Ja kah - käytännössä yhden raaka-aineen pastakastike oli valmis. 

Ruokabloggari sai annoksen kuvattua vielä päivänvalossakin (oi noita etäpäivän iloja!) ja eli onnellisena elämänsä loppuun saakka. 

(Kunnes George Clooney soitti, kutsui itsensä lounaalle, rakastui Ruokabloggariimme, pyysi karkaamaan kanssaan Italiaan ja sitten kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Sen pituinen se. )

(Minähän sanoin: täysin kuvitteellinen tarina...)





Ohjeesta tulee tarpeeksi punaista pestoa 4-5 pasta-annoksen tarpeisiin

Punainen pesto uunikuivatuista tomaateista:

1,5 kg tomaatteja
3/4 tl sokeria
2 tl Provencen yrttisekoitusta
3/4 tl valkosipulijauhetta
suolaa, pippuria
öljyä

Lisäksi:

1,25 dl öljyä (aurinkokuivattujen tomaattien jämäöljy on tähän ihan loistavaa!)
1 iso puska tuoretta basilikaa (2 kourallista itse pestoon ja loput tarjoiluun)
1/2 dl pinjansiemeniä (näin kurpitsa-aikaan voisi käyttää myös kurpitsansiemeniä!)
1 tl punaviinietikkaa
suolaa, pippuria

Halkaise tomaatit, poista kova kanta ja asettele uunipellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin. Lorauta päälle öljyä ja ripottele mausteet tomaateille. Paahda 100-125-asteisessa uunissa (uunistasi riippuen) 3-4 tuntia. Anna jäähtyä. 

Ota n. kolmasosa talteen ja suikaloi ne pastan joukkoon sekoitettaviksi. Soseuta pestoon menevät tomaatit muiden ainesten kanssa, tarkista maku ja mausta.

Keitä pasta suolatussa vedessä kypsäksi, valuta (säästä hieman keitinvettä), hämmennä pesto pastan joukkoon ja notkista tarvittaessa keitinvedellä. Kääntele joukkoon tomaattisuikaleet ja loput basilikanlehdet.





PS. Hyvää myös vaikka leivän päällä!

PPS. Peston voi tehdä hyvissä ajoin etukäteenkin - öljykerroksen alla se säilyy päiviä.

_________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      





Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

#Bloginitarina

Koska tässä lihattomassa lokakuussa ei ole haastetta tarpeeksi (!) tartuin myös alunperin Kototeko-blogista lähteneeseen ja  Tämä Matka- blogin Annalta saamaani #blogisitarina - haasteeseen.





Miten blogini sai alkunsa?

Andalusian auringossahan se. Palestiinalaisalueilta Tunisian kautta Espanjaan palattuani oli tulevaisuus vähän hakusessa. Hieman mietitytti myös ennen Tunisiaan muuttoa hankittu järjestelmäkamera: mitä minä sillä nyt tekisin kun ketään ei ammutakaan kuoliaaksi kotiovelleni?

Ystävä ehdotti että perustaisin ruokablogin, kun en kuitenkaan Espanjassa "muuta tee kuin ruokaa". En ollut koskaan kuullutkaan ruokablogeista (*huokaus*). Ystävä selitti, että niissä ihmiset kertovat valokuvien kanssa internetissä ventovieraille ihmisille mitä syövät. Ajatus tuntui älyttömältä. Vielä älyttömämmältä se tuntuu nyt. 

Aloittaessani 2,5 vuotta sitten (voiko siitä tosiaan olla vasta noin vähän aikaa?!) oli se minulle keino dokumentoida elämääni Andalusiassa, ylläpitää ja jakaa ruokamuistoja ja näyttää ihmisille, että Andalusia on niiiiiiin paljon enemmän kuin ne Fuengirolan suomalaiset karaokebaarit.

Kyllä, se on tätä.









Mutta se on myös tätä.









Kuinka blogini on kehittynyt ajan saatossa?

Blogi alkoi ehkä enemmän matkablogina. Elämäni siirryttyä Andalusiasta Töölöön, ruoan ja reseptiikan osuus kasvoi. Myöhemmin myös viini on kasvattanut rooliaan. Päivän asu-kuvia, ripsivärisuosituksia tai vinkkejä treenien jälkeiseen palautumiseen sen sijaan ette tule tästä blogista löytämään vastaisuudessakaan. 

Nimenvaihtoa mietin jossain vaiheessa, mutta lukijat olivat sitä mieltä, että koska blogi oli tullut tunnetuksi juuri tuolla alkuperäisellä nimellään, olisi sitä synti mennä muuttamaan. Ja kai se nyt vähän houkuttelevammalta kuulostaa kuin räntäsateessatöölönkattojenyllä.com?




Itse blogin lisäksi työllistävät niin blogin Facebook-sivu, Instagram, Twitter-tili ja Pinterest. Kaikki näistä asioita, joista tietämättä onnistuin vielä muutama vuosi sitten viettämään ihan mielekästä elämää.

Haluaisin uskoa, että se oma tyyli on hioutunut ajan myötä - niin kirjoittamisen kuin kuvienkin suhteen. Sarkasmia iloisesti viljelevä ja poliittisesta korrektiudesta piittamaton tyylini ei epäilemättä ole kaikille. Vaan eipä ole surströmmingkään. Tai Johanna Tukiainen. 

Kuvaustarpeisto ja kalusto on kasvanut suorastaan naurettaviin mittoihin. Mutta kaltaiselleni pilkunhalkojaperfektionistisuorittajanatsille on ollut palkitsevaa nähdä, että kaikki se harjoittelu ja opettelu on johtanut johonkin. Katsokaa nyt vaikka - tässä ensimmäisiä blogissa nähtyjä kuvia.






Tässä taas tuoreempaa tuotantoa. 







Kova työtä tämä on. Mutta voi, miten hauskaa!

Aikaisempia pohdintoja bloggaamisen todellisuudesta löydät täältä.

Lisää tarinaa kuvieni takaa löydät puolestaan  täältä.


Mitkä ovat olleet blogini merkittävimpiä hetkiä?

Ah. Alle puoli vuotta blogin aloittamisen jälkeen tullut ehdokkuus Gloria Blog Awardseissä parhaaksi ruokablogiksi lähinnä nolostutti - kategorian kanssakisaajat kun tuntuivat olevan niiiiiiin paljon etevämpiä ihan joka tavalla. Mutta ehdokkuuden ansiosta sain varmasti enemmän näkyvyyttä kuin mistä alotteleva blogi olisi voinut uneksiakaan - nykyään kuin blogeja on niin hirvittävä määrä. 

Sydäntä ovat lämmittäneet myös Indiedays Blog Awards-ehdokkuudet (vuonna 2013, 2014 ja 2015), joskin menestys noissakin on ollut samaa tasoa Jamaikan jääkiekkomaajoukkueen kanssa...

Suurimmat muutokset lienevät kuitenkin olleen muutokset yksityiselämässäni ja blogissakin dokumentoidussa rakkauselämässä, joka saa katastrofaalisuudessaan Tsernobylinkin näyttämään hupsulta pikku lipsahdukselta. Tavalla, joka uhmaa terveen ihmisen matikkapäätä on kuluneeseen 2,5 vuoteen jotenkin onnistunut mahtumaan peräti kaksi apukokkia, kihlausta ja varsin dramaattista eroa (lisää täällä ja täällä). 




Kaikella lienee silti tarkoituksensa ja kaikki tapahtunut on varmasi osaltaan kuljettanut kohti seuraavia seikkailuja. 

Bloggaus on myös kehittynyt intohimoisesta harrastuksesta kaiken vapaa-ajan vieväksi elämäntavaksi ja työksi, joskin ei siihen uppoavia tunteja laskiessa todellakaan plussan puolelle jää. Joskus huvittelen miettimällä, mitä vielä kolme vuotta sitten tein kaikella sillä ylimääräisellä ajalla. Sitten huokaisen raskaasti, otan lasin viiniä... ja aloitan seuraavan blogipostauksen. 

Mikä bloggauksessa on parasta?

Lukijat. Ihan ehdottomasti. Teiltä saatu palaute ja tsemppi on jotain ihan käsittämättömän upeaa. Te olette jotain ihan käsittämättömän upeaa! Teidän takianne sitä jaksaa koota itsensä ja pyrkiä tuottamaan parasta mahdollista sisältöä kiitokseksi siitä, että te annatte aikaanne blogini lukemiseen. 

Antakaa siis niiden kommenttien tulla!

Mikä siinä on ikävintä?

Jokainen bloggari tekee omalla kohdallaan linjauksen siitä, kuinka paljon itsestään blogissaan antaa ja kuinka paljon elämästään paljastaa. Monien kohdalla tämä on johtanut varsin ikäväänkin palautteeseen lukijoiden (ja Vauva-keskustelupalstojen) taholta. Itse olen tuolta onneksi säästynyt, mikä on ihan hyvä, koska toisen työni puitteissa saan sitä ihan tarpeeksi. 

Jokseenkin ironisesti suurimpia lukijamääriä ja jakoja ovat keränneet ruokaan liittymättömät postaukset, kuten purkautumiseni erikoisruokavalioista, Suomen alkoholilainsädännön lyhytnäköisyydestä, tasa-arvoisesta avioliittolaista ja monikulttuurisuudesta. Jos olisin fiksumpi, tajuaisin, että universumi ehkä haluaisikin minun kirjoittavan jotain ihan toisenlaista blogia...?





Mihin tästä eteenpäin?

Ulkoasuremontti (blogin nyt ainakin...)? Uusi bloggausalusta? Parempi välineistö (kamera saattaisi kaivata päivitystä ja tietokoneenihan ostin tunnetusti ainoastaan sillä perusteella, että se mahtui käsilaukkuun...)? Näytön kalibrointia ja koodauksen perusteiden opettelua?

Bloggaus joka tapauksessa jatkuu. Ruoasta, viinistä, matkoista niiden perässä... kaikista niistä minulle niin rakkaista asioista, jotka tekevät elämästä niin ihanaa. Nyt suunnitteilla on pitkän ajan jälkeen paluu Andalusiaan ja tutustuminen sen sherrymaahan. Ensi vuoden alussa on tarkoitus valloittaa New York. Haaveissa siintävät myös ainakin Uzbekistan ja Liettua. Ja te olette kaikki tervetulleita mukaan jakamaan matkaani tästä eteenpäinkin  

Ja täältä haaste ponkaisee seuraaviin blogeihin:

Levoton Matkailija

* * * 

Tässä vielä haasteen säännöt:


1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan haluamasi blogit kirjoittamaan oma tarinansa (sen verran paljon tämä haaste on jo ehtinyt ainakin matkablogimaailmassa kiertää, että kysyin ensin halukkaita - jos siis olet halukas, niin myös kommenttikentässä voi ilmoittautua!) 
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.
* * * 


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This