perjantai 8. toukokuuta 2015

Riikan ravintolatarjontaa: Bibliotekan brunssi

* * * 

For English please see here

* * * 


Meillä oli sunnuntaille paljonkin suunnitelmia. Yksi niistä oli tehdä päiväretki Jurmalan valkoisten hiekkarantojen ja pitsihuviloiden kansoittamaan kylpyläparatiisikaupunkiin parinkymmenen minuutin junamatkan päähän Riikasta. Mutta sen verran kiireinen oli alkumatkamme ohjelma ollut, että päätimmekin omistaa päivän Riikan tutkailulle. Osansa oli keväisen sään epävakaudellakin: vielä muutama päivä aikaisemmin oli Jurmalaankin luvattu lumisadetta...!

Jurmala jäi siis seuraavaan reissuun ja meidän sunnuntaimme alkoi sen sijaan brunssilla Bibliotēka no 1- ravintolassa

Muutama ilta aikaisemmin testaamamme 3Pavaru-ravintolan lailla tämä oli varsin odotettu ruokatauko. Myönnän kuitenkin hienoisen skeptisyyden täyttäneen mieleni, kun näin ensimmäistä kertaa  paikan Kaivohuonemaisen julkisivun. 

"Jaahah - näitä julkkiskokeillaan ja puistonäkymillään ratsastavia ylihinnoiteltuja  tyhjäpäiden näyttäytymispaikkoja sitten".

(Kyllä - olen juuri noin kyyninen ja pieni ihminen.)





Mutta ei, ei sinne päinkään (onneksi). Maris Jansons on toki yksi Latvian kuuluisimpia keittiömestareita, ja näkymät leijonapatsain koristeltuun Vērmanes dārzs- puistoon ovat huikeat, mutta niin on tässä paikassa kaikki muukin. 

Paikan viinilista esimerkiksi on ainoa Baltian maissa Wine Spectator-lehden Award of Excellence- maininnalla palkittu. Suuri osa pulloista irtoaa kuitenkin alle neljälläkympillä, ja kolmen ruokalajin illallinen (ilman viinejä) jää sekin noin 50 euroon per pää. Ehdottomasti oman rahan paikka siis, tämäkin. 




Brunssin hinta on 35 eur/ hlö, enkä osaa parempia puitteita sunnuntaille edes kuvitella. Kaikki asiakaspalvelusta taustalla soivaan lempeään jazziin on levollista ja sellaiseen nautinnolliseen nirvanaan turruttavaa, että vallan unohtaa, missä (ja kuka!) kunnes ihan vahingossa kuulee itsensä tilaavan shampanjaa (!)

Brunssin hintaan kuuluu tervetuliaiscocktail, joka tänään oli Prosecco-pohjainen Bellini. Ooh ja aah. 




Ja sitten ruokaan! Ehkä ymmärrätte kuvia katsoessanne kaiken hehkutuksen olevan paikallaan? Salaatteja ja kastikkeita. Kaikki hyviä. Siis todella hyviä.






Huippulaadukkaita leikkeleitä...







Ja erinomaista tartaria. Missään ei itse asiassa tainnut olla englanninkielisiä nimikylttejä, joten en osaa sanoa, mikä eläin oli kyseessä. Uskoisin, että kuollut nyt kuitenkin. 




Ja jos alkupalapöydän lihatarjonta oli huippua, niin Jesus Maria Rodriguez, mitä tykitystä kalapuolella oli tulossa!




Oli marinoitua silakkaa. Ja blinejä. Missään, niinkuin vaikka mädin määrässä, ei oltu säästelty. Ja kaikkea täytettiin koko ajan, mistä erikoiskiitos  - täällä, toisin kuin koti-Helsingin brunsseilla usein - ei mikään päässyt loppumaan niin, että puoli tuntia brunssin alkamisen jälkeen on jäljellä vain surullinen kokoelma tyhjiä kulhoja. 




Ja marinoituja ja grillattuja jättikatkaravunpyrstöjä...




... ja vielä vähän lisää äyriäisiä. Erinomaisen onnistunutta kaikki. Uppopaistettujen mustekalojen tempurakuori ei ollut tippaakaan vetinen (miten se on buffetissa edes mahdollista?!), ja nuo paneroidut jättikatkaravunpyrstöt saivat rapsakkuudellaan minut kyyneliin. No, ehkei nyt ihan kyyneliin, mutta (neljälle) santsikierrokselle kyllä. Niinikään cocktail-kastike (itsetehtyä kuten kaikki muukin) oli mahtavaa. 

Mutta se suurin pommi on vasta tulossa. Kyllä, edellämainittuakin paremmaksi voi elämä mennä.




Tarjolla oli nimittäin myös ostereita. Ostereita!!! Ja herranjumala, miten hyviä ostereita! Ei ollut tuoreudesta epäilystäkään. 

Ja jos tuo 35 euroa tuntuu kovalta hinnalta, niin voin kertoa, että sen syö tällaisella kattauksella äkkiä takaisin. Minä esimerkiksi söin ainakin neljän lukijan edestä. Olkaa hyvä, vaan!




Brunssipöydän lisäksi on mahdollista tilata myös lämpimien ruokien listalta. Vaikka kaikkea - tämäkin nimittäin kuuluu hintaan. 




Mustekala-annoksen nähtyäni oli valinta selvä. Freesiä, yksinkertaista ja hurrrrjan hyvää. Harissakastikkeessa oli ihana pehmeys. 




Mutta vähintäänkin yhtä hyvä oli hanhenkoipiannos. Vielä näitä tekstejä kirjoittaessanikin hymyilen. Oi että olikin hyvää!




Olisihan tuolla listalla houkutellut moni muukin, mutta järki käski lopettaa ja jättää tilaa jälkiruokapöydällekin. Hyvä niin.

Purkeista löytyi suklaamoussea, joista tuo valkoinen oli tainnut saada kaverikseen tuota täälläkin-niin-trendikästä matchaa.




Kakut olivat upeita ja kovin marjaisia. En tullut edes vilkaisseeksi, oliko mikään raakaruokaa tai gluteenitonta. Jumalaista kyllä.






Niin että kannattaako? No ihan ehdottomasti!

Ainoa hampaankoloon jäänyt asia (muutaman vadelmansiemenen lisäksi) oli se, että kahvi/tee ja tuoremehu eivät sisältyneet hintaan. Molemmat maksoivat á 4,50, joten niiden osuus loppulaskusta (44 eur/hlö) oli kuitenkin jo 20%. 

Toinen asia on tietysti logistiikka; se, etten pysty tuolla brunssailemaan ihan jokainen sunnuntai. 

Mitäs tykkäsitte? Onko nyt vatsat täynnä? Olisiko aika jatkaa kulttuurilla?






* Matkajärjestelyt toteutettu yhteistyössä Latvian valtion kanssa* 


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

8 kommenttia :

  1. Kyllä tämä ruokakuvien himokas katselu on joku oikea fetissi, pelkään pahoin. Miten voikaan näyttää (mustekalaa) myöten kaikki niin ihanilta ?

    Ja vaadimme kulttuuria seuraavaksi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no älä :-) olin niin taivaassa tuolla :-)

      Poista
  2. Miten tuo kaikki onnistuu heiltä?
    Okei, ei aina voi vain syödä, joten (huokaus) kyllä sitten kai lie aika kulttuurin...
    Viininviljely rajamailla on kyllä aikamoista puutarhakulttuuria, oli erittäin kiinnostava juttu, vaikken sinne kommentoinutkaan.
    Olisin kiinnostunut kielestä: mitkä ovat ensimmäiset tai viidennet kieleen liittyvät huomiota herättävät asiat, joita kohtasit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta :-) huikea paikka, huikeita kokemuksia :-)

      Kieli oli jännä. Itse kielitieteilijänä (joskin ihan eri alueeseen erikoistuneena) olin ymmälläni. En vieläkään tunnistaisi kieltä sitä kuullessani. Ei myöskään juurikaan (ainakaan kuultuna) muistuttanut mitään tuntemaani kieltä; vokaalisempi ja intonaatiolataan pehmeämpi kuin esimerkiksi viro.

      Kieli on kuulemma sukua liettualle, muttei virolle (?)

      Poista
  3. Oh my G-d. Pyörryn täällä ruudun takana;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, I know :-) Ehdottomasti elämäni paras brunssi :)

      Poista
  4. Reilun kuukauden päästä ensikertaa Riikaan ja juurikin mietittiin, että pitäskö ottaa joku random brunssi sunnuntaille. Tässä olis melkoinen random luksus brunssi! Kiitos tästä, teen tutkimusta matkakumppanieni keskuudessa että varataanko yhdeksän hengen pöytä heti vai nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan ehdoton suositus - ei voi kyllä pieleen mennä :-) kertokaa toki, mitä tykkäsitte :-)

      Poista