sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Latvia pani (pöytään) parastaan

* * * 

For English please see here

* * * 

Eteläisen naapurimme pääkaupunki Tallinna on jo pitkään ollut yksi suosikkiminilomakohteitani, eikä vähiten sen uskomattoman ravintolatarjonnan ansiosta. Osaamista, innostusta, ylpeyttä omista juurista ja uusien raaka-aineiden sekä trendien innovatiivista hyödyntämistä löytyy - ja todella houkuttelevalla hintatasolla vielä.

Kaikessa hiljaisuudessa on Eestin oma etelänaapuri Latvia kuitenkin kohonnut kulinaarisella osaamisellaan sellaiselle tasolle, että nyt Eestistä saakka käydään sitä ihastelemassa. Me pääsimme alkuviikosta tutustumaan viimeisenä kahtena vuonna Latvian kolmanneksi parhaaksi ravintolaksi rankatun 3 Pavarun ilotulitukseen osana tänään päättyvää Koe Latvia- teemakuukautta.

Paikkana toimi Kellohalli Teurastamolla, yhdessä Helsingin suosikkipaikoistani. 




Moderni latvialainen keittiö ammentaa ylpeästi maansa ruokaperinteistä ja juhlistaa paikallisia tuotteita. Mm. erilaisten maitotuotteiden tuotannossa on maalla pitkät perinteet. Keittiö elää vahvasti sesonkien mukaan, joskin Suomen lailla ilmasto asettaa Latviassakin tuolle haasteensa. "Kun meillä on tuota talvea kuitenkin se yhdeksän kuukautta vuodesta", nauroi yksi kokeista. 

Niinpä tuoreiden raaka-aineiden ja luonnonantimien monipuolisen hyödyntämisen nimissä myös eri säilöntämuodot ovat kehittyneet omaksi taiteenlajikseen. 




Itä-Euroopan keittiöllähän on maine sellaisen raskaan, rasvaisen ja lihavoittoisen ruoan tuottajana, jota karhuntaljaan kääriytynyt ihmispolo tarvitsee selviytyäkseen niistä neljänkymmenen asteen pakkasista, jolloin metriset hanget muuraavat ikkunat umpeen ja vangitsevat ihmiset koteihinsa odottamaan parempia päiviä.

3 Pavarun tykitys kuitenkin osoitti, miten upean freesisti noita perinteitä ja raaka-aineita nykyään tulkitaan. 

Nimensä ("3 kokkia") tämä kolmen kokin ravintola on saanut... no, arvatkaa. Pääkokki Juris Dukalskis omaa (paitsi nimen, josta löytyy sellaisia kirjaimia joita minun näppäimistöni ei pysty tuottamaan) pitkän kokemuksen niin kansainvälisiltä kisa-areenoilta kuin huippuravintoloistakin: mm. lontoolaisesta Michelin-tähdellä palkitusta Texturesta. 





Niin tekstuurit, suola, maut ja hapot olivat kautta linjan annoksissa kohdillaan. Paras ateria todella pitkään aikaan. 




Päivän ensimmäinen yllätys oli tässä. Vaikka Latvian leveyspiiri on vähintäänkin haastellinen viinituotannolle, eivät ne ole sen antaneet lannistaa, vaan maasta löytyy myös viiniteollisuutta. Rypäleiden lisäksi viiniä tehdään myös paikallisista marjoista ja hedelmistä - tämä varsin hienostunut ja upean rakenteen omaava Abavasin kuohuviini esimerkiksi on tehty kokonaan raparperistä.  Uskoin sen vasta tarkistettuani asian kolmannen kerran. 





Ravintolan avokeittiökonsepti oli Kellohallissa kuin kotonaan ja saimme upeiden tuoksujen saattelemana seurata vierestä niin annosten valmistusta kuin kokoamistakin. Jotenkin perverssiä kai se on, miten paljon iloa tuollainen voi kaltaiselleni ihmiselle tuottaa. Se on niinkuin jalkapallo. Mutta vieläkin parempaa (sitä palloa kun ei koskaan saa syödä).




Ensialkuun iloiteltiin kalalla ihan käsittämättömän upean kuhan muodossa. 




Seuraava annos puolestaan teki kunniaa possulle. 




(Siinä vaiheessa kun ryöstin Naapurinpojankin lautasen, oli aika turvallista arvioida Englannin minuun istuttaman veripalttukammon viimein kaikonneen...) 




Väliruokana tarjottu annos yllätti monellakin tapaa. Jotain tuttua, jotain, mistä ei oikein saa kiinni... Elämyksen (ja mystisen värin) selitys? Seepianmuste.





Pääruoasta löytyi meillekin Israelista bloggarikollega Jaelin kautta kulkeutunutta freekehiä. Ehkä vihdoin rohkaistumme sitä kotonakin kokeilemaan? Tästä annoksesta sitä löytyi niin keitettynä kuin paahdettunakin - lopputuloksena makujen ja tekstuurien loistava liitto.




Molemmat liha-annokset hyödynsivät niitä posken kaltaisia halvempia ruhonosia tavalla, jota ei voi köyhäilyksi kyllä kutsua sitten millään. 




Jälkiruoka oli loisteliaan lounaan loistelias loppusoitto, yhdistellen ennakkoluulottomasti tekstuureja ja makeuden eri asteita mestarillisella tavalla.  














































Niinikään viiniparitukset olivat onnistuneita. Chardonnay nyt ei koskaan suosikkini ole, mutta toimi ruokalajiensa kanssa mainiosti. Pinot Noir puolestaan yllätti kuivuudellaan, mutta oli elementissään vasikan kanssa. Jälkkäriviini jatkoi samaa linjaa - ei yhtään liian makeaa, ei yhtään liikaa mitään muutakaan vaan juuri oikein




Puhdasta ruokapornoa. Digestiiviksi meille tarjoiltiin vielä latvialaista tuotantoa: Abavasin aronia-portviiniä. Tässä vaiheessa seuralainen jo suli.

Ehdimme kuitenkin viinilasien lomassa käydä myös mielenkiintoisia keskusteluja Latvian ruokaskenestä ja (tuon itänaapurin keskenkasvuisen kiukuttelun kärjistymisestä johtuen) historiasta. 

Niin Eestiä kuin Latviaa yhdistää se, että huomattavan lyhyessä ajassa ovat he onnistuneet ihailtavalla tavalla luomaan nahkansa. Miehityksen päättymisestä on vain muutamia vuosikymmeniä, mutta sinä aikana on molemmista maista ehtinyt kehittyä dynaamisia, rikkaan historian ja eteenpäinkatsovan asenteen kiehtovasti  yhdistäviä maita. 

Siihen verrattuna tuntuu, että Suomi on yhä valitettavan monellakin tapaa sodanjälkeistä yhteiskuntaa leimaneen ankean mentaliteettinsa vanki ja kaikesta kumartelusta jumissa Kaukasuksen kiukkupyllyssä. 




Ihan koko maailmaa emme yhden lounaan aikana ehtineet järjestykseen laittaa, mutta yhteen mieltämme vaivanneeseen kysymykseen saimme vastauksen: mihin me seuraavaksi matkustamme. 

Hei Latvia, me tullaan teille kylään! Koska te olette kotona?

____________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



2 kommenttia :

  1. Kyllä vaan teidän pitää kotonakin kokeilla freekehiä,se on hyvää:)
    Ja ihanan aterian tarjosi teille Latvia:) Veljeni on käynyt siellä usein,muutaman kerran jopa itse lentäen(onneksi ei harrasta sellaista enään....) ja on kovasti kehunut Riikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tänään on freekeh menossa pataan :-)

      Poista