maanantai 8. joulukuuta 2014

Omenaisia tähtitorttuja

Lähipiiristäni löytyy jouluihmisiä joiden maanisuus vetää vertoja Jack Nicholsonin Hohdollekin. Itse en heihin lukeudu. Itse asiassa en edes joulua vietä.

Niinikään jouluruokiin on minulla ollut varsin kaksijakoinen suhtautuminen. Kinkkua söin vielä lapsena niin paljon, että niitä jouduttiin paistamaan välipäivinä lisää ihan vain minua varten. Joulutorttuja sen sijaan en ole koskaan oikein tajunnut. Jos niitä oli tarjolla, söin vain ne voitaikinasakarat, koska en vieläkään ole oppinut ymmärtämään luumuhilloa (voitaikina sen sijaan... no, miettikää itse: voita ja taikinaa! Eihän se voi muuta kuin hyvää olla!)





Nyt ei enää tarvitse edes yrittää, sillä markkinoilla on vihdoin vaihtoehtojakin. Oma suosikkini on Dronningholmin omena-kaneli, jonka tähtitorttuhaasteessa olen Indiedaysin kautta mukana. 

Bloggareista on koottu kaksi tiimiä, joista toinen edustaa luumuhilloa ja sitä perinteistä joulua. Minä ( ikuisena vastarinnan kiiskenä...!) kisaan siinä vaihtoehtoista joulua edustavassa omenahillotiimissä.





Meillä ei näy tonttuja, punaista eikä muovisia poroja. Kultaa ja kimallusta kyllä, mutta pienissä määrin ja rouheampiin pintoihin ja modernimpiin elementteihin yhdistettynä. Meidän jouluumme ei kuulu kuusta, joulupukkikuvioisia villapaitoja eikä soivia joulukortteja. 




Niinpä meillä ei leivota hakaristitorttujakaan (!), vaan koko joulutorttu saa uuden kukkaisen ilmeen joiden ulkomuoto ei varmasti loukkaa edes kovimman luokan kukkahattutätejä! Leikkaa valmiiksi kaulituista voi- tai torttutaikinalevyistä isolla tähdenmuotoisella piparimuotilla kuvioita, voitele ne kananmunalla, laita ne minimuffinsivuokapellin koloihin, täytä hillolla ja paista 200 asteessa keskitasolla kunnes kullanruskeita: n. 10-15 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja koristele tomusokerihunnulla. 





Ja hei, mielikuvituksen voi vapaasti päästää valloilleen: meillä näitä on varioitu mm. lisäämällä hillosydämen alle tai päälle pähkinärouhetta ja ripottelemalla valmiiden torttujen keskelle valkosuklaarouhetta ja piparimuruja. Hillon alle voisi piilottaa myös vaikka homejuustomuruja!

Millainen teidän joulunne on? Perinteinen vai moderni? Näytä värisi osallistumalla kisaan Instagramissa tägäämällä sinun joulutunnelmia kuvaava kuvasi joko #perinteinenluumu tai #moderniomena. Eniten tägäyksiä saaneen tiimin lukijoista arvotaan yksi onnekas, joka saa valita, haluaako lomalle perinteiseen joulun ihmemaahan Lappiin vai modernisti luksuslomalle Thaimaaseen!

Tipetipetiptap Instagramiin siis (liputtamaan sen modernin joulun puolesta)!

PS. Jos vähän modernimpi jouluestetiikka viehättää, käys tsekkaamassa myös Santa Helena-viinille suunnittelemani joulukattaus, josta nuo kuvatkin ovat! Sielläkin voi voittaa jouluisia palkintoja...!





___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



5 kommenttia :

  1. Hei, tuolta postauksen alkupuolelta omppukuvan yläpuolelta varmaan puuttuu jotain lauseenpalasia? :) (tuttu juttu, kun aikansa viilaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :D Huomasithan mihin aikaan olin taas tarkkana lukemassa postaustasi? Mummokellonaikaan! :D

      Poista
  2. On nuo söpöjä:) Itse tykkään luumuhillosta (ja täällähän joudun itse tekemään kun valmista ei ole) mutta tänä vuonna duunasin siitä erilaisen,eli luumut marinoitiin ensin mausteisessa teessä jossa oli appelsiininkuoria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh - mun pitääkin käydä kurkkaamassa :-)

      Poista