tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hyvää Suomesta : poropaimenen piiras

Hyvää Suomesta- kampanja haastoi bloggareita kertomaan suhteestaan suomalaiseen ruokan ja kehittämään Suomen parasta kotiruokaa. Itse vietin lapsuuteni sushirajan tuolla puolen pohjoisessa; aikana, jolloin mistään niin eksoottisesta kuin bageleista ja dim sumeista ei vielä tultaisi kuulemaankaan vielä vuosikymmeniin. Kaupoista ei Serranokinkkuja löytynyt - kylmäsavustettua poroa sen sijaan vaikka missä muodossa kyllä. 

Rakkaus ruoanlaittoon on kuitenkin peruja jo tuolta ajalta ja lämpimimmät lapsuusmuistoni liittyvätkin ruokaan. Muistan vieläkin kuullottuvien sipuleiden tuoksun, joka aloitti isäni ruoanlaitto-operaatiot. Vastaleivotut sämpylät, jotka hänen vapaapäivinään olivat koulusta palatessa odottamassa. Nirsoakin nirsommassa perheessä ei hänen roolinsa itseään toteuttamaan pyrkivänä keittiönsä kuninkaana ollut helppo ja usein kävi, että minä olin ainoa, jolle hänen tuotoksensa kelpasivat. Lähtö maailmalle tuli heti kun se oli mahdollista ja sittemmin rakkaus ruokaan on vain kasvanut. Maailman ruokakulttuureista on tullut nautiskeltua yli kahdessakymmenessä maassa ja ravintolaelämyksiä on tullut kerättyä ihan Michelin-tähdelläkin varustetuista paikoissa asti. 

Vuosien saatossa niin kitalakeni kuin hyvän ruoan arvostukseni ovat kehittyneet ja ruoasta on tullut lopulta ruokabloggarin uraan johtanut intohimo. Onnistuneeseen ateriaan kuuluu yhä useammin niin ruoan ja viinin onnistunut yhdistelmä, makujen ja tekstuurien tasapaino kuin esillepanon esteettisyyskin. Mutta ihan samalla lailla sitä on oppinut arvostamaan sitä ruoan alkuperää, tuotanto-olosuhteita, työllistämiskysymyksiä, hiilijalanjälkeä ja sitä kautta kotimaista osaamista: lähellä tuotettuja puhtaita raaka-aineita ja kauden parhaimmillaan olevien ainesten hyödyntämistä. Voi sitä riemua, kun ensimmäiset parsat tulevat kauppoihin ja sitä iloa, jolla syksyn sienisatoa jännittää! Ja voiko olla parempaa kuin suomalainen mansikka? Ja se poro... nyt siitä ei sa tarpeekseen.

Ja ne perinteet ja muistot, joita ruoka kantaa! Koillismaalaisen sukuni naisten parissa sukupolvelta toiselle periytynyttä rieskareseptiä on toteutettu myös minun keittiössäni - toisinaan aurinkokuivatuilla tomaateilla ja tuoreella basilikalla ryyditettynä. Dim sumien lisäksi sormeni ovat opetelleet myös karjalanpiirakan rypytystä. Ja niille bageleillekin on löytynyt haastaja karjalaisten, elämää suurempien isotätieni peruja olevan vesirinkelireseptin muodossa.

Aikuisiällä sitä on löytänyt myös ihan uusia maailmoja, niinkuin vaikka sisäelimet ja vähemmän arvostetut, pidempää hauduttamista vaativat ruhonosat, joista saa halpaa ja hyvää herkkua helposti. Ja kotimaisen kalan. Roskakalana pidetty silakkakin taipuu vaikka mihin! Siitä saa tuunattua vaikka tapasherkkuja, mutta se on myös mitä kiitollisin kumppani niihin nyt niin trendikkäisiin aasialaisvivahteisiin. 

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut. Yhä vieläkin sitä kaikista parasta ruokaa tekee minun isäni. Mikään ei ole päässyt lähellekään sitä lohdullisuutta, jolla lautasellinen (tai kolme...!) hänen perunamuusiaan makkarakastikkeella sielua syleilee. Eikä kotiinpaluuta voi kuvitellakaan ilman hänen jauhelihakastikespagettiaan. Siinä se on, kenen tahansa kokin kaikista salaisin ja tarkkaan varjelluin ainesosa: rakkaus. Kun ruokaa tekee rakkaudella, eihän se voi olla muuta kuin hyvää!

Ja ruoka - se on rakkauden kieli. Siinähän kotiruoassa onkin kyse. Niiden kaikkien rakkaimpien ihmisten keräämisestä yhteisen pöydän ääreen. Suljetaan se TV, jätetään ne puhelimet äänettömälle ja nautitaan. Niin ruoasta, kuin yhdessäolostakin. Ajan kanssa. Ja arkiruoastakin saa pienellä panostuksella ja esillepanolla vähän juhlavampaa (kukapa meistä ei tarvitsisi vähän juhlaa sen ainaisen arjen keskelle?). 

Niinpä minun reseptini, poropaimenen piiras, on rakkaudenosoitus juurilleni. Isäni jauhelihakastikkeelle, hänen maailman parhaalle perunamuusilleen, vuosien aikana toiseksi kotimaakseni muodostuneelle Englannille sekä porolle. Niin, ja sille nirsoakin nirsommalle perheelle, joka, kuten olen vihdoin oppinut ymmärtämään,  on kuitenkin minulle se ihan paras

Porojauhelihakastike:

2 pkt Pirkka - porojauhelihaa
1 iso punasipuli
2 reilua rkl Sunnuntai-vehnäjauhoa
3/4 dl puolukkahilloa
10 kokonaista maustepippuria (tai 3/4 tl jauhettua maustepippuria)
1 iso rosmariininoksa Järvikylän kartanon rosmariinipuskasta
1/2 l vettä
1,5 rkl riistafondia
suolaa, mustapippuria
paistamiseen: Valio voita

Hienonna sipuli ja kuullota voissa hetken ajan. Lisää sitten jauheliha ja ruskista kunnolla. Ruokailijoiden nirsoudesta riippuen voi pannulle tässä vaiheessa lisätä myös pieneksi kuutioidun ison porkkanan. Myös sienet sopivat kastikkeeseen erinomaisesti.

Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita jauhelihan joukkoon. Kaada  sitten pannulle kiehautettu vesi, johon olet sekoittanut fondin. Sekoita tasaiseksi, heitä mukaan maustepippurit, rosmariininoksa sekä puolukkahillo. Anna porista kannen alla puolisen tuntia, kunnes kastike on kiehunut hieman kokoon. Nouki rosmariininoksa pois, tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi joko uunivuoan tai neljän annosvuoan pohjalle. Levitä päälle perunamuusikuorrute.

Perunamuusikuorrute:

1,2 kg perunoita
150 gr Valio voita 
1 dl Valio maitoa, kuumennettuna
2 tl hienonnettua Järvikylän rosmariinia
1 tl valkosipulijauhetta
suolaa, valkopippuria

Keitä tai höyrytä perunat kypsiksi. Höyrytä niistä vielä kosteus pois, jottei soseesta tule liisterimäistä. Soseuta esim. perunapuristimella. Sulata voi kunnes poreilu lakkaa ja sen aromi muuttuu toffeiseksi. Sekoita perunoiden joukkoon kuumennetun maidon kanssa. Mausta. Levitä jauhelihakastikepohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi (tarvittaessa jälkeä saa tasoitettua kuumaan maitoon kastetun lusikan takapuolella) ja koristele halutessasi joko pursottimella tai haarukanvedoin. Gratinoi uunissa 220 asteessa kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.






*Toteutettu yhteistyössä Hyvää Suomesta - kampanjan kanssa*






Äänestys kilpailussa alkoi tänään ja kestää 24.4.2014 saakka. Voit voittaa mm. 100 euron ravintolalahjakortin valitsemaasi Makuja Suomesta - ravintolaan! Äänestämään pääset täältä!

____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



14 kommenttia :

  1. Ihana tarina! :)
    Perunamuussia en ole koskaan oppinut tekemään kuten äiti sen tekee. Mä olen niin nolo, että teen itse aina Mummon muusia suoraan pussista.. Hahah. :)

    Onnea kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIHÄNSUNTASONRUOKABLOGGARIEXTRAORDINAIRENYTVOITUOLLAISTAMENNÄÄÄNEENSANOMAAN! Oikeanlaiset perunat, kuiviksi höyrytys ja perunapuristimella prässääminen. Siinä ne on ne avaimet onneen. Niin, ja voissa :-)

      Onnea teillekin kisaan- kovin sielua sykähdyttäviltä kuulosti teidänkin lapsuudenherkut :-)

      Poista
  2. En muuten liikuttunut sitten yhtään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi suo <3 kyllä sunkin makkarakastikettas lämmöllä kuule muistellaan :-)

      Poista
  3. Poro on parasta, vai miten se mainoslause aikoinaan meni. Perunamuusin tekemisessä toi kuuma maito on mun mielestä tärkeää samoin voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on! ja kunnolla tehty muusi on niin hyvää, että söisin sen helposti ihan sellaisenaan... ;-)

      Poista
  4. Ihana tarina:) Varmaankin hyvää:) Ja minua harmittaa kun en kirjoittanut muistiin oman isäni ohjeita;hän nimittäin linnottautui pari kertaa vuodessa keittiöön ja teki maailman parasta kiinalaista ja ihaninta kermatoffeeta 2 versiona.Etenkin sitä toffeeta en ole koskaan onnistunut tekemään samanlaisena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi että! tuo toffee kuulostaa aivan ihanalta! juuri tuollaiset perhereseptit olisi niin tärkeää saada talteen...

      Poista
  5. Poro on parasta. Onnea kisaan! :)

    VastaaPoista
  6. Erityisesti Erjalle ja aaria Arielalle

    Tuli tippa linssiin, koska niin läheltä liippas noita minunkin lapsuuden muistojani ja kesiä juuriltani Pohjois-Karjalasta ja tätini luota Inarista.

    Näin se vaan menee, ympäristö on vaihtunut monastikin matkan varrelta Idän ja Lännen välillä sekä muihinkin ilmansuuntiin. Kaikesta huolimatta haen kielelleni edelleenkin niitä lapsuuden makumuistoja, joita minulle ovat runsain mitoin antaneet äitini, tätini ja isoäitini, isoisääni unohtamatta, hyvien ja maukkaiden sekä perinteisten ruokien muodossa.

    Perunan kulutus on laskenut meidänkin pienenevässä perheessä romahdusmaisesti. Sen sijaan sipulien käyttö on lisääntynyt aivan uusiin mittasuhteisiin.

    Kansainvälisyys puskee päälle ikkunoista ja ovista yhtälailla kauppojen ruokatarjonnan ja erilaisten ruokakultturien muodossa. Keittiöissämme tapahtuuu samalla fuusioitumista ja tällä on ainakin kaksi puolta niinkuin kolikolla, kruuna ja laava, joten lienee parasta kumartaa kaikkiin ilmansuuntiin, varmuuden vuoksi ja ketään loukkaamatta. Muutoin käy niinkuin nykypoliitikkojen tai vanhan Savolaisukon tarinoita kuunnellessa, jolloin vastuu siirtyy kuulijalle. "Suattaa se olla niinnii tai olla olematakii." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lapsuuden makumuistot ovat varmasti meillä kaikilla niitä, joissa kiteytyy tietynlainen turva; paikka, jossa on vielä autuaan suojassa kaikelta, mitä maailmassa vielä matkan varrella odottaa.

      Vuodesta toiseen ovat itsellänikin maisematja keittiöt muuttuneet ja paljon uutta on tullut kulinaariseen repertuaariin. Silti se uusi peruna on sellaisia asioita, joita vuoden ruokakalenterissa odottaa enemmän kuin ehkä mitään muuta!

      Kiitos taas upeasta palautteestasi <3

      Poista