keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Fredrik Erikssonin silliä ja silakkaa

Eettisyytensä, ekologisuutensa ja edullisuutensa myötä olen tänä syksynä toden teolla hurahtanut silakkaan. Tähän mennessä kokeiltuja ohjeita löydät täältä. Niinpä otin ilolla vastaan arvostelukappaleena saamani Fredrik Erikssonin "Silliä ja silakkaa perinteiseen tapaan ja uusin vivahtein"- kirjan (Tammi). 





Kirja onkin varsin kattava johdatus näihin kahteen kalakultaan - alkuperästä, käsittelystä ja ravintoarvoista eri valmistusmenetelmiin. Ja samalla (ainakin tällaisen wannabe-saaristolaisen merenkävijän silmiin) liikuttava retki kirjoittajan lapsuuden kesiin ja pohjoismaisiin ruokaperinteisiin.

Kirjan takaa löytyvä Fredrik Eriksson on Ruotsissa pitkän uran tehnyt kokki, joka mm. pyörittää Tukholman lähellä Älvsjössä sijaitsevaa Långbro värdshusia.

Kuvat ovat minulle tärkeitä ja usein ostan ja luen keittokirjoja nimenomaan kuvien ja niiden tunnelman synnyttämän inspiraation vuoksi - en niinkään reseptejä seuratakseni. Tämän kirjan kuvitus on selkeää, yksinkertaista ja kikkailematonta - paljolti niinkuin sen tähtiraaka-aineet ja niistä tehdyt reseptit. Yksinkertaisuudessaan ne tekevätkin kunniaa näille varsin vähäpätöisinä pidetyille kaloille.

Kirjaa on ilo lukea, sillä siitä huokuu aito arvostus saariston ruokaperinteitä kohtaan. Reseptit ovat varsin yksinkertaisia ja konstailemattomia, mutta siinähän se paikallisten perinteiden hienous onkin, oli kyse sitten Italiasta tai Pohjoismaista: ne parhaat herkut ovat yleensä varsin yksinkertaisia ja muutamista puhtaista laadukkaista paikallisista raaka-aineista koostuvia. 

Niin paljon kuin esim. Murun keittokirja sykähdyttikin, tämän suurin ansio on varmaan sen matalassa kynnyksessä. Minkään reseptin toteutus ei vaikuta vaikealta - ei tarvittavien ainesten saatavuuden eikä käytettyjen valmistustapojen suhteen.

Reseptit kuvineen ovat kesäisen kevyitä (enää kuusi kuukautta kesään!!!), mutta ajankohtaan sopivammin kokeiluun valikoitui vähän tuhdimpi ruoka, joskin sekin oli nimeltään Hannan kesälaatikko - ruoka, jota Långbrossa tehdään kuulemma usein kesän lounaille. 

Neljälle

400 gr silakkafileitä
6-8 keitettyä kylmää perunaa
1 keskikokoinen keltasipuli
n. 2 rkl voita
1,5 dl kermaa
1,5 dl maitoa
1 rasia anjovisfileitä (125 gr + liemi)
3 munaa
suolaa, vastajauhettua valkopippuria
1 rkl silputtua ruohosipulia
tilliä koristeluun

Voitele uunivuoka voilla. Leikkaa perunat puolen sentin viipaleiksi. Vuoraa vuoan pohja viipaleilla.

Kuori sipuli, halkaise se kahtia ja viipaloi se ohueksi. Kuullota sipuli voissa miedolla lämmöllä ilman, että se saa väriä. Levitä viipaleet perunoiden päälle uunivuokaan. 

Poista silakoista selkäruodot ja kääri ne rulliksi lihapuoli ulospäin. Laita ne pystyyn uunivuokaan ja peitä vuoasta kaksi kolmasosaa - aloita keskeltä ja jatka reunoille päin.

Yhdistä kerma, maito, anjoviksen liemi ja munat. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Säädä uuni 175 asteeseen.

Pilko anjovikset karkeaksi ja ripottele ne sipulin päälle silakoiden ympärille. Kaada päälle neste. Paista noin 25 minuuttia, kunnes laatikko on saanut kauniin värin.

Koristele ruohosipulilla ja tillinoksilla ja vie tarjolle saman tien.





Annos oli tasapainoinen eikä liian tuhti. Ruoka maistui jopa muuttokiireiden keskeltä testiyleisöksi hätistetyille anjoviskammoisille Brittibroidille ja Tukkataikurille. Heja Hanna!

Reseptien lisäksi kirjassa on osio myös kaikille kalapöytään olennaisesti kuuluville tilpehööreille kuten leiville, levitteille ja snapseille. Kaikenkaikkiaan ihana kirja jota kehtaa suositella. Vaikka lahjaksi!



*Keittokirja saatu arvostelukappaleena*


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


        



4 kommenttia :

  1. Tuo on tosi hyvä kirja. Tykkään.:) Tuota laatikkoa pitää kokeilla ja vielä montaa muutakin kirjan reseptiä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on. jotenkin niin ihana tunnelmallinen :-)

      Poista
  2. Onpas kaunis kansi kirjassa. Löytyisikö sieltä mitään kivaa joulun kalapöytään?

    VastaaPoista
  3. ihan varmasti :-) ja jos vaikka paahdetulla valkosipulilla ja sinapilla hunnutettu silakka kiinnostaa niin sehän löytyy blogistan ihan just nyt! http://www.andalusianauringossa.com/2013/12/valkosipulista-sinappisilakkaa.html

    VastaaPoista