maanantai 15. heinäkuuta 2013

Perinteitä ja pukuloistoa (ja tunnustuspalkintoja!)

Joskus lapsena Espanjankävijöillä oli tapana tuoda tuliaisiksi sellaisia flamencopukuja, joiden räikeät värit ja pallokuosit täyttivät käyttäjänsä myötähäpeällä. Joten hassunkurista on ollut nähdä, että ihan tosissaan niitä kyllä Espanjassa käytetään. Technicolor-väriyhdistelmineen ja hulvattomine kuosineen. 





Erityisen paljon niitä näkee ferioiden, kaupunkifestivaalien aikaan. Etenkin heinäkuussa Malagassa vietettävä feria täyttää kadut varsin värikkäästä joukosta. 

Yksi niistä asioista, mitä Malagassa rakastan eniten on se niiden kapoisten tapasbaarikatujen sähköinen tunnelma. Ihmisten lähtiessä ravintoloista, törmätessä tuttaviinsa, vaihtaessa kuulumisiaan ja kokontuessaan tupakalle ihmisten naurussa kupliva ilo ja ilmassa kipinöivä jännitys ovat käsinkosketeltavia. Ihan kuin joka viikonloppu olisi feria!




Se myös houkuttelee kaupunkiin paljon turisteja menoa ihmettelemään. Joiden joukkoon mahtuu ikävä kyllä myös yksilöitä, jotka eivät todellakaan ansaitse tallentua kameraan...





Yllätyksenä on myös tullut, että halpojahan puvut eivät todellakaan ole - monet teettävät omansa ja niihin saa uppoamaan satojakin euroja. Lisäksi niitä asustetaan mm. viuhkoin, muovikukin ja erinäisin pääkoristein, joiden korkeus voi kasvaa jopa 30- senttisiksi. Malagassa niiden tapasbaarien kansoittamien katujen Calle Granadan ja Calle Caldererían ympäristöstä löytyy myös lukuisia näihin erikoistuneita liikkeitä.






Tänään juhlitaan myös blogin puolivuotispäivää. Miten ihmeessä tässä on jo kuusi kuukautta mennyt?! Grande gracias teille kaikille mukanaolosta! Googlessa teitä on 20 (tervetuloa tuoreimmalle mukaantulijalle CurryKanelille!) ja Facebookissakin jo liki 90. Sieltä löytyy muuten myös kertomuksia niistä vähemmän menestyksekkäistä päivistä ruokabloggarin keittiössä (ja elämässä...)

Tämänkertainen tunnustuspalkinto lähtee (ehkä epätrendikkäälle mutta sitäkin mainiommalle) Tuplaespressolle. Postiin lähtee hellepäiviä helpottamaan viuhka, jolla niitä kärpäsiä voi huitoa niin koto-Suomessa kuin myös hänen rakastamassaan Välimeren auringossa!





Myös vastaisuudessa palkitsemme lukijoitamme, seuraajiamme, kommentoijiamme ja blogilistoilleen meidät ottaneita - pysykää siis kuulolla!

9 kommenttia :

  1. Meiltä löytyy tuo ekassa kuvassa näkyvä eka mekko meidän 2vuotiaalla :) isovanhempansa kävivät Espanjassa ja toivat, tyttö rakastaa mekkoaan (minä oon vielä onnistunu estää uloslähdön mekko päällä ;)

    Taidan olla jotenkin väliinputoaja, mutta mulle nää mekot oli ihan uusi juttu! Voisin hyvin kuvitella itse olevani se tyyppi joka tuo tuliaisiksi jotain noin turhaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikään ei ole turhaa jos se saa kaksivuotiaan noin hullantumaan :-) nimim. on sitä Espanjasta turhempiakin asioita koto-Suomeen roudattu :-)

      Poista
  2. Hyvää puolivuotispäivää!

    Ihania kuvia, taas kerran. Mikä laukkumalli mahtaa olla B:ltä kyseessä...? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sen kun muistaisi - laukku kun on ikivanha eli ajalta ennen pissiksiä, jolloin vain kaltaiseni hyvinkäyttäytyvät porvarisleidit noita hamstrasivat ;-)vaan kannattipa siihenkin sijoittaa - hyvin on kestänyt!

      Poista
  3. Mua harmittaa, etten ikinä pienenä saanut tällaista!! Sittemmin kaikki pikkuserkut ja muut ovat saaneet omansa, mutta mä tietysti kasvoin ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no problemos, chica! kuten kuvista näkyy, eivät ainakaan nuo senorat näytä kasvavan koskaan liian vanhoiksi noihin :-)

      Poista
  4. Felicidades! Nuo asut ovat kyllä tosi ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. gracias! kyllä ne hämmästyttäviä ovat :-)

      Poista
  5. Vai että viuhka?! :D Kiitoksia paljon. Manuaalituulettimelle on aina käyttöä.

    VastaaPoista